Kirja-arvio: Elina Hirvosen romaani kuljettaa inhimillisyyden ja ymmärryksen sanomaa

Elina Hirvonen: Punainen myrsky. WSOY 2019. 276 s.

Ymmärryksen kasvattaminen lienee yksi kaunokirjallisuuden tehtävistä. Toisen ihmisen asemaan asettuminen, empatiakyvyn lisääminen, vieraisiin maailmoihin tutustuttaminen. Nekin voi nähdä kaunokirjallisuuden tulokulmina maailmaan. Kaikkia näitä löytää ja saa Elina Hirvosen romaanista Punainen myrsky.

On lapsi lapselta kasvava irakilaisperhe 1980-luvulla, silloin kun Saddam Hussein oli voimissaan. Perheen isä kuuluu Saddamin hirmuhallintoa vastustavaan vastarintaliikkeeseen, ja sen myötä perhe on koko ajan hengenvaarassa.

Äiti Melak kantaa vastuun perheestä isän ollessa vankilassa tai muuten poissa. Hänestä tulee vanhimmalle pojalleen, romaanin kertojalle, kaikki kaikessa. Lopulta asiat menevät sellaiseen jamaan, että perheen on lähdettävä Irakista säilyäkseen hengissä, ja he päätyvät Suomeen.

Romaani on luontevaa jatkoa Hirvosen kirjailijan ja dokumentaristin uralle. Edellisissä töissään hän on käsitellyt jos ei aivan samaa teemaa, niin maailmaa samankaltaisista lähtökohdista tarkkaillen. Siirtolaisuuden, sodan ja yksinäisyyden ravistelevia vaikutuksia ihmisiin, tarvetta tulla nähdyksi ja rakastetuksi, sitä miten muovaudumme ihmisiksi. Isoja teemoja.

Onkin yllättävää, että Hirvosen lisäksi ei Suomesta löydy juuri muita, jotka kehystäisivät teemojaan nykyajan siirtolaisuudella.

Tarinaa siis kertoo minämuodossa perheen vanhin poika. Romaani on ennen kaikkea pojan ja äidin suhteen kuva. Vaikka ympärillä on vainoa, puutetta ja pahuutta, äiti on se, joka pitää maailman kasassa. Äiti tekee kaikkensa suojellakseen lapsiaan, perhettään, poika tekee kaikkensa ollakseen äidille paras mahdollinen poika.

Pojan ja äidin suhdetta on kaunokirjallisesti kuvattu suomeksikin paljon, mutta usein problematisoiden, traumojen ja konfliktien kautta. Hirvonen puolestaan kirjoittaa lämpimästi, kauniisti, molemminpuolisen kasvamisen kaikkia piirteitä ymmärtäen.

Romaanissa tapahtuu pahojakin asioita, siinä kuvataan kärsimystä, kuolemaa ja pelkoa. Kerronnan yllä riippuu lähes koko ajan pahaenteisyys, painostavuus. Ikään kuin tämän vastapainona kielellisesti romaani on tasapainoinen, ehyt. Aika ajoin tulee vastaan kuulaita virkkeitä, jotka sopivasti kohottavat kerrontaa.

Kerronta kulkee alun pientä sekavuutta lukuun ottamatta mukanaan vieden, seuraavia tapahtumia ja käänteitä odottamaan saaden. Kerronta on myös hyvällä tavalla kiihkotonta. Sen ei tarvitse pontevasti heiluttaa lippua jonkin puolesta tai jotakin vastaan, osoitella sormella. Tarina riittää, siinä on voimaa.

Punaisen myrskyn inspiraationa ovat olleet Hussein al-Taeen lapsuudenperheen tarinat. Sillä ei sinänsä ole mitään merkitystä, sillä kyse on inhimillisestä, tärkeästä tarinasta, joka kannattaisi ajatuksella ottaa vastaan.

Vanhemmuuden haasteiden keskellä kirja on tervetullutta luettavaa. Mitä kaikkea lapsi on valmis tekemään miellyttääkseen vanhempiaan? Mihin saakka vanhemman valta ulottuu, voiko tai saako elää elämäänsä lapsensa kautta?

Nykyisen itsekeskeisyyden ja -korostuksen aikana olisi myös kovin terveellistä pystyä asettumaan toisen ihmisen asemaan, sellaisen ihmisen, jolla asiat ovat huomattavasti huonommin kuin itsellä. Elina Hirvosen romaani auttaa siinä.

Mikko Jämsén

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kirjat

Kirja-arvio: Rax Rinnekankaan romaanissa maistuu kulttuurinen kauneusaromi

Kirja-arvio: Pasi Pekkolan kaikkiruokainen romaani ahmii sukutarinan mukana mieheyden kriisin ja ilmastonmuutoksen

Syksyn 2020 lasten- ja nuortenkirjallisuus: Samoja kirjasarjoja luetaan toisessa tai jopa kolmannessa polvessa

Syksyn 2020 kotimaisia lasten- ja nuortenkirjoja

Syksyn tietokirjat: Matti Nykästä, auttamisen problematiikkaa ja ehkä maailman suurin hautausmaa

Kirja-arvostelu: Camilla Greben Varjokuvat on karmiva ja kunnianhimoinen dekkari naispoliisien historiasta

Kirja-arvio: Markus Leikolan Teidän edestänne annettu on eepos sanan kaikissa merkityksissä

Kirja-arvio: Lintukoto, jota ei koskaan ollut – Meinanderin Kaleidoskooppi analysoi Suomen kansallisen luupin läpi peilattua historiaa

Kirja-arvio: Samuli Laihon Lasiseinässä karistetaan menneisyyden haamuja harteilta

Kirja-arvio: Jeanette Wintersonin Shakespeare-sovitus Aikakuilu luo vaatimattomuuden illuusion taitavuudellaan

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.