Klassista myös karaokebaariin

Klassisen musiikin koroketaiteen vieraannuttavimpiin piirteisiin kuuluu Eero Hämeenniemen mukaan vanhanaikainen etiketti, joka estää kapellimestaria tai solistia vaihtamasta vaikkapa muutamaa sanaa yleisönsä kanssa. Konsertissa suunsa avaavista muusikoista hän ottaa esimerkiksi kapellimestari Atso Almilan, jolta löytyy "persoonallista, vapautunutta lavakarismaa ja kykyä ilmaista itseään tehokkaasti ja hauskasti myös sanoin".

Jokainen konsertti on Hämeenniemelle juhlatilaisuus, mutta vaatetuksessa pitäisi heijastua aikamme pukumuoti, josta muusikoidenkin olisi otettava mallia: "Frakki joutaa koipussiin odottelemaan tohtorinväittäjäisiä tai presidentin linnan itsenäisyyspäivän vastaanottoa".

Taidemusiikkia olisi hyvä kuulla muuallakin kuin musiikkikeskuksissa, mutta niin että ihmiset kuuntelevat intensiivisesti, vaikka vain hetken. Hämeenniemi ei halveksisi karaokebaariakaan, vaan haluaisi "kehittää tuota elävää lauluharrastusta taiteellisempaan suuntaan".

Kriitikoidensa lisäksi Hämeenniemi näyttää tuntevan musiikkioppilaitokset, joissa jokaista koulutetaan kuin konserttitaiteilijaa, vaikka estradeille päätyy vain häviävän pieni osa kustakin ikäluokasta: "Ei ole mitään järkeä siinä, että lastenkin on noudatettava hovietiketistä juontuvaa konserttikäyttäytymisen kaavaa jäykkine kumarteluineen. Musisoiminen ei saisi olla suorittamista, edes tutkinnossa."

Tutkintojärjestelmän suorittamisen sijasta nuorilla pitäisi olla taitoja säestää ilman nuotteja, improvisoida ja vetäistä vaikka viimeisin hitti, koska "nuoret pitävät hauskaa soittamalla vain, jos soittaminen on todella hauskaa".

Esseekokoelman pohjana ovat säveltäjän Sibelius-Akatemian musiikinhistorian luennot ja seitsenosainen radio-ohjelma, joka lähetettiin Yle Radio 1:llä syksyllä 2007.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.