Lämminsydämisen seuramiehen toinen puoli oli väkivaltaisen synkkä

Hunter S. Thompsonin kynttilä paloi kirkkaimmillaan 1960-luvun puolivälistä 70-luvun puoliväliin. Tänä aikana hän kirjoitti merkkiteoksensa Helvetin Enkelit, Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa sekä Fear and Loathing on the Campaign Trail '72.

Sen jälkeen Thompsonin luovuuden alulle panevat voimat - huumeet ja alkoholi - kääntyivät häntä vastaan. Ensin paukkuivat deadlinet, ja lopulta jutut eivät valmistuneet ollenkaan.

Vakavat kirjoittamisongelmat alkoivat jo vuonna 1974.

- Hän ei saanut itsestään mitään irti. Tässä olisi ollut hänen suurin juttunsa, Nixonin ero, eikä hän osannut sanoa muuta kuin "En löydä oikeita huumeita. En pysty tähän.", kertoo Rolling Stone -lehden silloinen toimituspäällikkö John Walsh.

Huuruiset päivät Elämäkerran mukaan Thompson kehitti faktan ja fiktion rajat hämärtävän, osallistuvan gonzojournalismin vähintään puolivahingossa. Alkujaan hän halusi vakavasti otettavaksi kirjailijaksi.

- Hunterin ensireaktio gonzoon oli kauhea syyllisyys, aivan kauhea. Hunterin mielestä se oli silkkaa siansaksaa. Hän ei ollut alkuunkaan tyytyväinen tekstiin, kertoo Thompsonin ensimmäinen vaimo Sandy Thompson.

Ihmiset kuitenkin pitivät hänen uudesta tyylistään. Thompson omaksui uuden huuruisen roolinsa ja jäi pian sen vangiksi. Hän tajusi itsekin jo melko varhain olevansa narkomaani ja alkoholisti.

- Hän joi aamiaiseksi, hän joi kaiket päivät, hän joi yöt. Ja hän oli narkkari. Hän aloitti aamulla, veti huumeita yöt ja päivät pääksytysten ja joskus hän valvoi huumeiden avulla pari kolme vuorokautta. Hän oli pahasti koukussa, kertoo Thompsonin toimittajakollega Ed Bradley.

Todella traagiseksi Thompsonin alkoholi- ja huumeriippuvuus muuttui loppuvaiheessa, kun lonkka- ja selkäleikkauksista tuli hengenvaarallisia vieroitusoireiden vuoksi.

Kaksijakoinen Pidempien naissuhteiden aikana Thompsonin pimeä puoli pääsi esiin. Usein hän pahoinpiteli kumppaneitaan.

- (Sheriffi) Bobby Braudis kiitteli minua kerran siitä, että olin ensimmäinen Hunterin jättänyt nainen, joka ei vaatinut lähtiessään poliisien väliintuloa, kertoo Thompsonin entinen avustaja ja naisystävä Terry Sabonis-Chafee.

Parhaimmillaan Thompson oli lämminsydäminen ja säkenöivä persoona, joka veti ihmisiä puoleensa magneetin tavoin. Moni hänen ystävistään epäilikin, että Hunter oli jäänyt mieleltään kujeilevan teinin tasolle, koska aloitti ankaran viinan ja huumeiden käytön niin varhain.

Thompsonin tuhoksi eivät kuitenkaan koituneet viina ja huumeet, vaan fyysiset vammat. Thompson ampui itsensä, kun ei enää kestänyt kipuja ja liikuntakyvyn menettämistä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.