Laura Gustafsson: Korpisoturi

Laura Gustafsson: Korpisoturi. Into 2016. 257 s.

Laura Gustafssonin (s. 1983) esikoisteos Huorasatu (2011) pongahti Finlandia-ehdokkaaksi. Gustafssonin kolmas romaani Korpisoturi on lähitulevaisuuteen sijoittuva dystopia. Keskushenkilönä on Ahma, mies, joka varautuu ja varustautuu katastrofiin erakoitumalla Itä-Suomeen. Suojana ovat rynnäkkökivääri ja muonavarasto.

Ahma perustelee nimeään eläinopillisesti: ”Susi on sosiaalinen eläin. Ei pärjää ilman laumaa. Sudesta tulee koira kun se vaihtaa laumansa ihmiseen. Ahma on aika saatanan äkäinen. Sitä ei voi kesyttää.”

Mutta voiko ihminen elää ilman yhteiskunnan turvaverkkoja ja muiden ihmisten läheisyyttä? Entä mitä tapahtuu, kun nuo turvaverkot äkkiä romahtavat ulkoisten ja sisäisten uhkien paineessa?

Ekofasismistaan huolimatta Ahma kiroaa Pentti Linkolan: ”Ja yleisö, se sillä on, uskollinen, anteeksi antava, intohimoinen, parempi kuin paraskaan kumppani. Kun se täyttää kahdeksankymmentä, koko maan kulttuurieliitti kokoontuu juhlimaan.”

Pihapiiriin tunkeutuu sika, jonka kanssa Ahma yrittää saada keskustelua aikaan. Tämä ratkaisu antaa tilaa viistolle huumorille. Rosoisessa, nopein leikkauksin etenevässä kerrontatyylissä näkyy Gustafssonin näytelmäkirjailijatausta.

Vähitellen jotkut kyläläiset majoittuvat tilapäisesti Ahman erakkoasumukseen. Kohokohtana on tutulle naiselle syntyvä lapsi, mutta välien kiristettyä onkin jo miestapon vuoro.

Vauvan läheisyydessä Ahma tuntee jopa jonkinlaista hellyyttä. Suurimman yhteenkuuluvuuden hän kuitenkin kokee kommunikoidessaan aatetovereidensa kanssa keskustelupalstalla.

Korpisoturi on ajatteluttava teos. Välillä se muuttuu poleemiseksi pamfletiksi, välillä informatiiviseksi selviytymisoppaaksi.

Eija Komu