Leena Krohn: Hotel Sapiens

Teos 2013. 164 s.

Tutulla vierauden alueella liikutaan. Leena Krohnin uusin romaani Hotel Sapiens on tekijälleen ominainen luotaus toden ja maagisen, teknologian ja ihmisyyden, järjen ja kaaoksen rajapinnasta ja kaksijakoisuudesta.

Novellimaisesti jaksottuvan kirjan keskuspaikka on Hotel Sapiens, jonkinlainen tulevaisuuden mielisairaalan, vankilan ja tutkimuslaitoksen risteymä. Rakennukseen on koottu kirjava joukko ihmisiä, joita valvovat ja tutkivat Kaitsijat, ihmiskunnan hallinnasta karannut keinoälyjärjestelmä.

Kaitsijoiden apulaisina tässä ihmiskokeessa toimivat autioilla konesilmillä tuijottavat, silikonisormiset Nunnat, puoliksi biologiset ja puoliksi keinotekoiset lakeijat.

Mitä Kaitsijat tavoittelevat ihmistutkimuksessaan? Yksi laitoksen asukkaista arvelee: ”Ne haluavat riistää meiltä sekä pahuuden että hyvyyden, hulluuden, rakkauden ja vihan, unet ja leikin ja taiteen. Sanalla sanoen: inhimillisyyden”.

Toinen jatkaa: ”Kenties Kaitsijoiden pyrkimys on tehdä meistä yhtä erehtymättömiä kuin ne itse ovat. Täydellisiä kelloja”.

Tästä avautuu Krohnin kirjan filosofinen kehys: ihmisyyden ja inhimillisyyden määrittäminen.

Vaikka Krohnin romaanin maailma on dystooppinen kuvajainen tulevaisuudesta, siitä voi helposti poimia rinnastuksia ja kannanottoja nyky-yhteiskuntaan.

Hotel Sapiensin ihmiskatras mukailee nykyajan äänitorvien yleistyksiä. Rouva Arki-Ihmisen ajattelu muistuttaa perussuomalaista taidefilosofiaa: taiteen tehtävä ei ole nostattaa keskustelua vaan ”tuottaa vähän iloa ja lohtua arjen ankeuteen”.

Kukkakauppiaan hahmo imitoi sympaattista ekoaktivismia, Pikku-Bakunin räyhää tyhjäpäisenä teinianarkistina, Mr. Higgs analysoi viileästi tieteilijä-älykkönä. Maailma on outo, mutta ihmistyypit pysyvät karikatyyreina uomissaan.

Oman filosofisen höysteensä tarinaan tuovat vielä Hotel Sapiensin ”ennallistetut” luennoitsijat, kuten Descartes, Nicola Tesla ja Franciscus Assisilainen.

Lumoavimmillaan Krohnin kieli luo maailmansa ja herättää hämmästyttäviä näkyjä. Se on kirjailijan suurta taikuutta.

Hotel Sapiensissa lumovoimaa kaipaisi vielä kattavammin. Nyt kirjan oppineisuus on usein luennoivaa ja toisteista.

Myös kantaaottavuus on paikoin häiritsevän hyökkäävää ja valmiiksi pureskeltua kuin lukijan ymmärrykseen ei luotettaisi. Esimerkiksi höyrypäinen kuvaus äärikapitalismista – ”varjopankkien taseet paisuivat, pääomavirrat tulvivat ja ehtymättömän likviditeetin taikakukkaroita jaettiin pankkiirien kesken” – iskee enemmän pamflettina kuin proosana.

Kantaaottavuudenkin nielee helpommin, kun kerronta hengittää rauhallisesti ja aforistisen lyyrisesti kuten tarinassa Maapallonlippu: ”Lampaan kasvattamasta lapsesta ei tule ihmistä vaan lammas, suden kasvattamasta susi, mutta koneen kasvattama lapsi kuolee”.

Risto Löf

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.