Lena Muhina: Piirityspäiväkirja

Suom. Pauli Tapio. Bazar 2014. 291 s.

Lena Muhina (1924–1991) oli 16-vuotias pietarilaistyttö, kun Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon kesäkuussa 1941.

Pian alkoi myös 900 päivää kestävä Leningradin piiritys, jonka aikana kaupungin 2,5 miljoonasta asukkaasta menehtyi arviolta jopa joka kolmas. Heistä nälkään, kylmään ja tauteihin kuoli valtaosa. Juuri siviiliuhrien määrän suhteen piiritys oli toisen maailmansodan hurjimpia tragedioita ja sotarikoksia.

Kaupungin saartorengas murtui vasta tammikuun lopulla 1943, lähes tasan 70 vuotta sitten. Viime vuosina aiheesta onkin ilmestynyt useampia dokumentteja ja teoksia kuten esimerkiksi esseisti Lidia Ginzburgin Leningradin piirityksen päiväkirja ja historioitsija Anna Reidin tuore tutkimus Leningrad. Piiritetyn kaupungin tragedia.

Lena Muhinan Piirityspäiväkirja on kuitenkin poikkeuksellinen. Se on selvästi jälkikäsittelemätön aikalaiskuvaus, joka löydettiin sattumalta arkistojen kätköstä. Muhina itse ei koskaan eläessään puhunut julkisesti kokemuksistaan tai edes maininnut päiväkirjaansa.

Toisaalta Piirityspäiväkirja ei kuvaa vain nälkään nääntymistä ja kammottavuuksia, vaan sisältää samalla nuoren tytön merkintöjä opiskelusta, rakastumisesta, työnteosta tai ihmissuhteista jatkuvan pelon ja pommitushelvetin keskellä. Sen sivut avaavat ankean arjen saartorenkaan sisällä ja samalla syyt ihmisarvon katoamiseen, kun nälkä näännyttää vähitellen hengiltä.

Muhina on sodan alussa kirkasotsainen komsomol-tyttö, jolla on vahva usko tulevaisuuteen ja sosialistiseeen järjestelmään. Hän on monipuolinen, toimelias ja lahjakas – ja valmis puolustamaan kaupunkiaan.

Pian 16–17-vuotiaatkin joutuvat työvelvollisiksi ja Lena vähitellen sairaanhoitajaksi. Arjen täyttävät vielä eri harrastukset sekä nuorten yhteiset ilot ja surut. Lena uskoo, että voitto on lähellä, kunhan kaikki ponnistelevat parhaansa mukaan.

Jo 1941 loppupuolella alkavat nälkäkuolemat, kovat pakkaset ja elämisen hankaluudet. Sähkö-, lämpö-, vesi- ja ruokahuolto takkuilevat: vanhukset kuolevat ensin. Niinpä Lenan ja hänen ottoäitinsä kanssa asuva naapurikin nääntyy nälkään vuodenvaihteessa 1941–42. Myös kylmyys tappaa.

”Äiti kuoli eilen aamulla. Nyt olen yksin.” Merkintä äidin kuolemasta löytyy päiväkirjasta 8.2.1942.

Se saattoi olla Lenalle pelastus. Leipää jaettiin tuossa vaiheessa enää 200 gramman vuorokausiannoksina, ja äidin leipäkortti säilyi Lenalla koko helmikuun 1942. Niinpä hän söi tuplasti ja toipui nälkähorroksesta. Helmikuun lopulla ruoka-annokset yllättäen kasvoivat, ja muutakin syötävää kuin leipää sai useammin.

Kesän koittaessa Lena evakuoitiin kaupungista monien muiden lasten ja nuorten mukana. Se onnistui aina silloin tällöin saartorenkaan aukkojen kautta.

Piirityspäiväkirjan suomennos ja toimitus on pätevää työtä. Tekstiä täydentävät professori Markku Kangaspuron esipuhe ja venäläistutkijoiden jälkisanat. Esipuhe on lyhyt analyysi Leningradin saarrosta sotahistorian valossa. Kyseessä oli julma sotarikos siviilejä kohtaan: Hitlerin tarkoitus oli näännyttää ”venäläiset ali-ihmiset” hengiltä.

Jälkisanat tuovat valaistusta Lena Muhinan myöhempiin vaiheisiin ja siihen arkistotyöhön, jonka tuloksena Piirityspäiväkirja löytyi.

Pentti Stranius