Linn Ullmann: Rauhattomat

Suom. Katriina Huttunen. Like 2016. 383 s.

Norjalaisen Linn Ullmannin romaani Rauhattomat tuo väistämättä mieleen toisen norjalaisen menestyskirjailijan Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-sarjan. Molemmissa lapsi tekee tiliä isäsuhteesta isän kuoleman jälkeen.

Lähtökohdat tosin eriävät. Linn Ullmann on kulttuuripiireihin kasvanut kuuluisien taiteilijavanhempien, ohjaaja Ingmar Bergmanin ja näyttelijä Liv Ullmannin tytär, Knausgård puolestaan alkoholisti-isän ja tavisäidin poika.

Yhteistä on, että Ullmann ja Knausgård kirjoittavat vaikuttavasti ja koskettavasti oikeasta elämästä ja todellisista, rintaa repivistä ja mieltä kaihertavista tunteista perheen sisällä. Oireellista sekin, että kumpikaan ei puhuttele isäänsä nimellä kirjoissa.

Isä on vain Isä, tosin Ullmannin kirjassa muiden ylistämänä myös Mestari.

Ullmann painottaa kirjansa fiktioluonnetta – aivan kuten Knausgård. Varhainen perhehistoria on tarinoita ja muistikuvia, kirkkaita, hämyisiä tai pettäviä, kirjailijan mielessä syntyneitä.

Ingmar Bergmanilla oli yhdeksän lasta viiden vaimon ja muiden naisten kanssa. Linn Ullmann syntyi Ingmarin ja Livin kiihkeästä suhteesta vuonna 1966. Aviossa vanhemmat eivät olleet, perheestä ei koskaan tullut ”meitä kolmea”. Äiti oli muusa, isä oli mies: ”Isä loi, äiti inspiroi”.

Dokumentaatiota ovat tyttären kuusi haastattelunauhoitusta isän viimeiseltä keväältä. Ohjaajasuuruus vietti tuolloin eristäytynyttä elämää Fårön saaren Hammarsin tilalla, omassa pienessä maailmassa, jossa perhe noudatti tarkoin isän aikatauluja, ohjeita ja vältteli tunnekuohuja.

Tytär ymmärtää isänsä lopun lähestyvän, kun vanha mies ei pysy suunnitelmissaan: ”Kuolema alkoi siitä kun hän tuli seitsemäntoista minuuttia myöhässä”.

Lopun ajat lähes yhdeksänkymppinen isä unohtelee asioita ja selviytyy kodinhoitajien varassa.

Rauhattomat on samalla nuoren tytön kasvukertomus aikuiseksi, niin kehon kuin mielen tasolla häpeilemättömän tarkka. Yksinäisyys on läsnä alati. Tytär tuntee isän kaipuuta ja pohjatonta ikävää äidin luo.

Isä uppoutuu työhönsä ja omistaa tyttärelleen ”istuntoja” kalenteristaan. Isä on tavoistaan äärimmäisen tarkka: ”Ei improvisointia. Ei. Ei koskaan. Kaikki suunnitellaan pienintä yksityiskohtaa myöten.”

Näyttelijä-äidistä romaani luo rajun kuvan. Julkkisäiti matkustaa maailmalla ja jättää tytön pitkiksi ajoiksi kotiapulaisten hoiviin Norjaan tai Yhdysvaltoihin. Tytär pelkää äitinsä kuolemaa ja saa hysteerisiä kohtauksia, jos äidistä ei kuulu mitään.

Näin romaani osoittaa taiteilijavanhempien omistautumisen työlleen, epäkäytännöllisyyden ja vastuuttomuuden arjesta. Vähemmän kaunistellen vanhempia voisi kutsua itsekeskeisiksi ja piittaamattomiksi.

”Oikeastaan luulen, että olen surrut vanhempiani koko ikäni”, tytär kirjoittaa.

Romaani on hänelle silti yritys ymmärtää vanhempia, ja hän ymmärtää parhain päin: ”He halusivat olla vapaita. He halusivat olla lapsia.”

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.