MARKKU ROPPONEN - Kuhala ja kevään ensi ruumis

MARKKU ROPPONEN

Kuhala ja kevään ensi ruumis

Tammi 2010, 316 s.

Tammi on julkaissut nyt yhdeksäntoista Markku Ropposen kirjoittamaa kirjaa. Esikoisteos ilmestyi vuonna 1990. Vauhti on siis melkein kirja vuotta kohden. Se on vaativa tahti romaanikirjailijalle. Ja selvä merkki siitä, että Ropposen kirjoja ostetaan ja luetaan.

Ropposen dekkareitten päähenkilö, yksityisetsivä Otto Kuhala, on entinen poliisi. Siitäkin syystä hän ottaa usein toimeksiantoja, jotka sivuavat poliisin virkatehtäviä. Usein on kysymyksessä kadonneen ihmisen etsintä. Mutta sääntö on se, että Kuhala löytää ensin yhden, sitten usein toisenkin ruumiin. Ja aina hän joutuu itsekin hengenvaaraan.

Klassiseen dekkarikaavaan kuuluu jännite tutkintaa suorittavan rikospoliisin ja ex-poliisimiehen välillä. Siinä on epäilystä dekkarin ehkä salaamistaan tiedoista. Siinä on väistämättä myös kilpailutilanteen aiheuttamaa, kateuden sukuista tunnetta ja sen tuottamaa tylyä käytöstä.

Mutta siinä voi olla myös vanhoista luottamussuhteista johtuvaa reilua auttamisen halua puolin ja toisin, myös silloin, kun se pakottaa venyttämään salassa pitämisen rajoja.

Kuhalalla ei ole Jyväskylän poliisilaitoksessa enää vanhoja kavereita. Siellä on kuitenkin edelleen rikosylikomisario Nevakivi, jonka vatsahapot Kuhalan vastahankainen olemus saa aina kiehumaan.

Kuhala on saanut taloutensa kuntoon ja päättänyt pitää taukoa yritystoiminnassa. Hän on menettänyt kumppaninsa Jeri-koiran juttelutoveruuden, ja kuljettaa sen tuhkan talvella järven yli saaren rantaan siroteltavaksi. Kuinka ollakaan, hän kulkee sisemmälle saareen, ja tunkeutuu hylätyn näköiseen mökkiin. Sieltä löytyy muumioitunut miehen ruumis, muovikassi pään ympärille kiedottuna.

Kuhala soittaa nimettömänä poliisin vihjepuhelimeen, ja jutun tutkinta käynnistyy. Ei kestä kauan ennen kuin kaksi KRP:n tutkijaa ilmestyy Kuhalan mökin ovelle kyselemään. Eikä saariruumis jää ainoaksi. Vähän väliä KRP:n miehet tulevat Kuhalan puheille kertomaan, että häntäkin epäillään koko ajan.

Tarina ja todellisuus Kuhala ja KRP:n tutkijat toimivat omituisesti, jos verrataan kertomusta raakaan arkeen. Eihän kukaan kompastele arkielämässä koko ajan uusiin ruumiisiin ja joudu sitten välillä tapon yrityksen kohteeksi. Eivätkä rikostutkijat piipahtele epäillyn luona kertomassa, että hänen autonsa on nähty taas uuden henkirikospaikan lähellä, ja että ennen pitkää hänet napataan kyllä kiinni.

Niin käy vain saduissa ja rikostarinoissa, niissä, jotka eivät pyri kopioimaan tarkasti todellisuutta. Eräät poliisiromaanit ovat niin tarkkoja kopiota todellisuudesta, ettei tarinasta jää mitään mieleen.

Ropposen uusin on leikkisä kertomus nimestä lähtien. Haudanvakavillakin asioilla sopii leikkiä, jos osaa tehdä sen tyylikkäästi. Ropponen viljelee paljon pitkiä rönsyileviä virkkeitä, jotka varmaan miellyttävät monia lukijoita.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.