Martta Rossi: Vesi mustaa valoa.

Martta Rossi: Vesi mustaa valoa. ntamo 2016. 54 s.

Aloitin kuopiolaisen Martta Rossin (s. 1929) uuteen Vesi mustaa valoa -kokoelmaan tutustumisen lukemalla ensin aiemmat kokoelmat, Upoksissa pilvet (2011) ja Pimeää päin kesä sydämessä (2013).

On riemullista, että ikä ei ole este runoteoksen julkaisemiselle. Varttuneita lukijoita riittää. Omin ensimmäisen runon itselleni: ”Elämä heittyy / ei kysy sinulta.”

Herkät luontokuvat Rossi sanoittaa näkyviksi, ja ilmaisussa on tuoreita kuvia kuten sudenkorennon kimmelsiipi ja päiväperhosen siipivärinä.

Elämäntunto näkyy runossa Eros maalaa graffiteja. Intohimo on kuoleman kilpakosija. Vanhuus pilkahtelee esiin kauniina: ”Palelevat kädet kiertyvät yhteen / sydämenlyöntisi kertautuu minussa.”

Kyky ihmetellä pitää ihmisen ajassa kiinni. Yhdessä eletty elämä näkyy usein alleviivaamatta.

”Vihreäruudullinen pusakka / ripustan sen naulaan kesämökin eteisessä / tajuan kiintyneeni siihen / niin kuin sen kantajaan / lämmin karhea vuori / karhea kuin paperi / jolle kirjoitan yhdessä elettyjen / päivien kirjaa.”

Rakkaus ja läheisyys näkyvät ilman vakuuttelua. Toisen ymmärtäminen ja arvostus on luontevaa: ”Teit sen: / perhon jolla pyydystit / vastavirtaan uivan taimenen – –”

Runot avaavat aistit tuntemaan apilapellon tuoksun, eivätkä linnut ole vain lintuja, vaan peippoja ja luhtakerttuja. Runo väläyttää lukija eteen Lapin maiseman nuotiosavuineen. Jos vesi onkin mustaa valoa, se on myös peili. Kuolema kulkee vierellä ja lapsi kysyy: ”Äiti, pitääkö kaikkien kuolla?”

Vesi mustaa valoa -kokoelman taiteellinen kansikuva houkutti myös tutkimaan Kari Soinion (s. 1962) valokuvia netistä. Soinio opiskeli valokuvausta Lahden muotoiluinstituutissa ja Taideteollisessa korkeakoulussa. Taiteilijan teoksia on esitelty laajasti Suomessa ja ulkomailla. Kuvissaan Soinio käsittelee usein maiseman ja identiteetin tematiikkaa.

Ritva Kolehmainen

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.