Matti Rautiainen: Neidon kyynel

Matti Rautiainen: Neidon kyynel ja muita tarinoita Olavinlinnasta. Kuvat Tua Hautamäki. Aarni 2015. 134 s.

Jyväskyläläisen historioitsijan Matti Rautiaisen kauniisti kuvitettu teos Neidon kyynel ja muita tarinoita Olavinlinnasta tarkastelee Olavinlinnan vaiheita kertomuksina keskiajalta nykypäiviin. Sinänsä suhteellisen tutut kertomukset hän taustoittaa mielenkiintoisesti lähdeaineistolla.

Erik Akselinpoika Tott perusti linnan 1475 Ruotsin itärajan turvaksi, ja nimi annettiin Pyhän Olavin mukaan. Rautiainen huomauttaa, että pyhimykseksi kohotettu Norjan kuningas Olavi oli sotaisa. Sellainen nimenantaja sopikin raja- ja sotalinnalle, jonka elämä oli vuosisatoja hurmeista.

Milloin Ruotsin, milloin Venäjän hallintaan kuulunut linna rauhoitettiin 1850-luvulla muistomerkiksi. 1900-luvulla siitä tuli itsenäisen Suomen jylhä komistus ja Savonlinnan matkailuvaltti.

Oopperalaulaja Aino Ackté vieraili Olavinlinnassa kesällä 1907. Hänellä välähti, että se olisi suurenmoinen näyttämö oopperalle.

Acktén johdolla oopperajuhlat pidettiin viidesti, ensimmäisen kerran 1912. Pitkän tauon jälkeen asiaan palattiin 1967. Martti Talvela vakiinnutti 1970-luvulla oopperajuhlista menestystarinan, joka jatkuu yhä.

Kesällä 1913 linnan takaisella Kyrönniemen kentällä pidettiin Kansanvalistusseuran laulujuhlat. Tapahtumaan odotettiin juhlarunoa Eino Leinolta. Kansallisrunoilija vietti linnan lähettyvillä päihdyttävän yön L. Onervan kanssa, ja juhlapäivän aamuna syntyi kaivattu runo.

Leinon kunto ei riittänyt sen lausumiseen. L. Onerva totesi myöhemmin, ettei runossa ollut juurikaan muuta järjellistä kuin rivi ”oli saari ja saaressa linna”.

Erkki Melakosken säveltämä, Sauvo Puhtilan sanoittama ja Annikki Tähden tulkitsema Balladi Olavinlinnasta kolahti suomalaiseen musiikkimakuun 1950-luvulla. Ikivihreä laulelma kertoo käsillä olevan kirjan nimitarinan linnanneidosta, joka avasi vihollisjoukolle pääsyn linnaan. Hyökkäys torjuttiin ja neito muurattiin elävältä linnan muuriin. Neidon kyynel loihti paikkaan pihlajan, jonka marjoissa hehkui hänen verensä.

Neidon tarinasta on useita versioita ympäri Eurooppaa. Toinen muuallakin tunnettu legenda kertoo mustista kaloista, joita on linnanvirrassa Kyrönsalmessa uiskennellut tarinoissa jo satoja vuosia. Eeva Tenhusen linnaan liittyvä rikosromaani Mustat kalat on jännäriklassikko.

Musta pässi on todellista linnanhistoriaa. Sotalinnassa pidettiin vuosittain pässiä, joka päätyi Olavin-päivänä paistiksi.

Linnan muurilla tömistelleen pässin kerrotaan säikäyttäneen linnaa piirittäneet viholliset tiehensä. Nykyisin legendaarista eläintä kuvaava veistos lakitetaan ja sen sukukalleudet koristellaan opiskelijoiden vappurituaaleissa.

Oopperalaulajan ja juhlien taiteellisen johtajan Jorma Silvastin mukaan Olavinlinnassa tärkeintä on jatkuvuuden tuntu. Viime vuodet Savonlinna on ollut muutosten turbulenssissa. Rinnakkaisväylä on aikaansaannoksista massiivisin, mutta myös viljasiilon ja vanhan Postitalon purku kuin myös Nälkälinnanmäen iki-ihanan kirjastotalon tyhjilleen jäänti merkitsevät monille kotiseutudraamaa.

Neidon kyynel -kirjassa on kyse luonnonkauniin, saarille rakennetun Savonlinnan alkuidusta ja vuosisataisesta kannattelijasta.

Rautiainen kirjoittaa: ”Paikat tarjoavat kiinnekohdan ihmisen syvempään identiteettiin. Me kiinnymme sinne, missä asumme ja paikkoihin, jotka ympäröivät meitä.”

Tua Hautamäen intiimit sisäkuvat kuin myös laajat yleiskuvat kunnioittavat linnan olemuksen komeutta ja kertovat myös siitä, miksi Olavinlinna on savonlinnalaisten rakas sydänkäpy ja identiteetin kulmakivi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.