Miika Siironen: Mustan lipun alla. Elias Simojoen elämä ja utopia.

Miika Siironen: Mustan lipun alla. Elias Simojoen elämä ja utopia. Atena 2017. 328 s.

Pohjois-Pohjanmaalla, Rautiossa körttiläispapin perheeseen syntynyt Elias Simojoki (1899–1940, alkujaan Simelius) on jäänyt historiaan enemmän tai vähemmän ”aitona” suomalaisena fasistina.

Simojoki oli Akateemisen Karjala-Seuran (AKS) perustajajäsen vuonna 1922 ja toimi monissa sen luottamustehtävissä. Vielä enemmän hän vaikutti Sinimustat-nuorisojärjestössä ja tietenkin myös Isänmaallisessa Kansanliikkeessä (IKL), jonka kansanedustaja hän oli 1933–39.

Simojoki julisti puheissaan ja saarnoissaan leppymätöntä ryssävihaa ja halusi kitkeä kommunismin Suomesta. Hän kuului 1930-luvun Lapuan liikkeen ”muiluttajiin” ja pyrki militarisoimaan suomalaisnuorison Hitler Jugend -tyyliin. Motto kuului: ”Suomi suureksi, Viena vapaaksi”.

Tutkija Miika Siironen on kaivautunut syvälle Simojoen ajatteluun ja välillä oudon ristiriitaiseen hahmoon. Silti paikoin tuntuu, että Siironen olisi lipsahtamaisillaan myytin lumoihin, vaikka pyrkiikin asemoimaan kohteensa objektiivisesti.

Mustan lipun alla erottautuu tutkimuksena ilmeikkään kielenkäytön ansiosta. Sujuva suomi on monissa väitöskirjoissakin nykyisin harvinaista!

Elias Simojoki osallistui veljineen 1918 kansalaissotaan Oulussa, Porin ja Tampereen seuduilla. Hän huomasi nauttivansa taisteluista ja lähti ”äärivalkoisena” mukaan Aunuksen retkelle 1919 – vastusti Tarton rauhaa ja osallistui heimosotiin Itä-Karjalassa vielä 1921–22.

Tappioista katkerana Simojoki vannoi kostoa ja revanssia koko loppuelämänsä. Hän oli fyysisesti komea ja loistava puhuja, joka apupappina itketti kirkkoväkeä ”jumalan ruoskana” erityisesti Kiuruvedellä. Pitäjä oli 1920–30-luvuilla eräs herännäisen körttikansan keskuksia.

Körttiläiset olivat pitkälle myös Lapuan liikkeen kannattajia, ja hyvä saarnamies sai seurakuntalaiset taivuteltua myös IKL:n taakse. Nuoria vieteltiin Sinimustiin, ja heissä suomalaiset fasistit näkivät maan tulevaisuuden. Papilla ja uskonnon opettajalla oli vaikutusvaltaa.

”Taisteleva herännäispappi” pääsi eduskuntaan, missä hänen virallinen roolinsa tosin kutistui vuosi vuodelta.

Simojoki osasi yhdistää jumaluskon, militarismin ja ryssävihan, jonka ensimmäisiä 1920-luvun apostoleja hän oli yhdessä opettajansa, AKS:n puheenjohtajan Elmo Kailan kanssa.

Simojoki oli erittäin suosittu esiintyjä ja esikuva talonpoikaisoikeistolaisen nuorison keskuudessa. Pappina hän hoiti Miika Siirosen mukaan myös vähäosaisten sieluja, vieraili matalissakin torpissa ja teki uutterasti käännytystyötä. Simojoki ei säästellyt omia rahojaankaan, jos joku oli 1930-luvun pulavuosina nälkään nääntymässä.

Marxismi ja työväen järjestäytyminen olivat Simojoelle ”punainen vaate”. Isänmaan aate oli aina etusijalla, jopa niin, että lakiakin sopi rikkoa: ”Enempi kuin laki on minulle isänmaa”.

Laittomuuksiin urotekoja etsivä saarnamies lopulta kompastuikin sekaantuessaan Viron sisäisiin asioihin, harrastettuaan muun muassa ihmissalakuljetusta heimoveljien fasisteja tukiessaan.

Eduskunta ja pappistoverit nuhtelivat ankarasti ja nuhteettoman papin maine meni julkisesta katumisesta huolimatta. Petos- tai kiihotustuomioita ei silti tullut lehtikirjoittelustakaan, jota Miika Siironen olisi voinut referoida enemmänkin. Niin hurjaa se oli.

Kuolema talvisodassa kasvatti myyttiä. Rintamapappi Elias Simojoki ei jaksanut kuunnella haavoittuneen hevosen hirnuntaa, vaan otti pistoolin ja käveli Impilahdessa jäälle lopettamaan tuskaisen eläimen. Paluumatkalla venäläisten luotisuihku osui päähän ja päätti kiistellyn saarnamiehen ja fanaatikon elämän 25.1.1940.

Kaipaamaan jäivät vastavihitty nuori vaimo ja alle vuoden ikäinen poika. Hautapaikka löytyy Kiuruvedeltä.

Pentti Stranius

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.