Mo Yan: Punainen durra

Mo Yan: Punainen durra. Suom. Riina Vuokko. Otava 2016. 586 s.

Vuonna 2012 Nobel-palkitun Mo Yanin vaikuttavan esikoisromaanin suomennosta on kannattanut odottaa 30 vuotta, joka tänä vuonna tulee kuluneeksi sen julkaisusta jatkokertomuksena kiinalaisissa kirjallisuuslehdissä. Riina Vuokon kauniisti soljuva suomennos tekee oikeutta Mon rikkaan kuvailevalle kerronnalle, jonka taustaa vasten värittyvät sota-ajan järkyttävät julmuudet.

Yu Zhan’ao elää rauhallista elämää Koillis-Gaomissa tislaamon omistaja Dai Fenglianin rakastajana ja Douguan-pojan isänä, kunnes japanilaissotilaat tuovat kaaoksen mukanaan. Sodan pakottamina niin pojan kuin isänkin täytyy yhtäkkiä aikuistua.

Omien teidensä kulkijoiden ei kuitenkaan ole helppoa löytää toivoa kaupungista, jota ympäröivät durrapellotkin vaikeroivat sodan edessä.

Toisin kuin Mon kaksi edellistä suomennettua romaania, jotka olivat absurdin mustan huumorin sävyttämiä fantasioita, Punainen durra on esteettistä tyylittelyä ja inhorealistista sotakuvausta yhdistävä sukutarina.

Mo käyttää pitkiä kappaleita kuvaillakseen tuulessa huojuvaa durraa ja koirien valtataisteluja, ja nämä ovat romaanissa yhtä suuressa osassa kuin ihmistenkin tarinat.

Taitavan kirjailijan elkein hän kietoo luonnon yhteen psykologisesti rikkaan ihmiskuvauksen kanssa, mikä rikastaa lukukokemusta kokonaisvaltaisemmaksi.

Runsas kuvailu paiskaa kuitenkin myös äärimmäiset kauheudet lukijan kasvoille. Mo kuvailee yksityiskohtaisesti irti repeytyneitä käsivarsia, vatsasta pursuavia suolia ja mielivaltaisia murhia.

Jonkun taitamattomamman kirjoittajan käsissä verihurmeisesta mässäilystä tulisi itsetarkoituksellista, mutta Mon proosa on julmimmillaankin kaunista, haikeaa ja lohdutonta, muttei ikinä kyynistä.

Romaani rönsyilee joka suuntaan, hyppii ajassa kolmen sukupolven välillä. Tarinan kertoja, Zhan’aon lapsenlapsi, värittää kertomusta omilla huomautuksillaan, usein turhasti ja ärsyttävästi.

Romaanin rakenne on sen ainoa ja varsinkin loppupuolella valitettavan suuri ongelma.

Johdonmukaisesti alkanut Zhan’aon ja Douguanin tarina muuttuu yhä merkityksettömämmäksi muiden tarinoiden rinnalla, ja romaanin viimeinen osa tuntuu olleen vain hätäinen kyhäelmä sitoa langat löysällä solmulla yhteen.

Tämä voi johtua niin alkuperäisestä julkaisumuodosta kuin kirjailijan työskentelytavoista, hän kun nykyaikanakin kirjoittaa käsin.

Punainen durra on kaunis ja inhottava kertomus. Mon tempaavasta ja viehättävästä kerronnasta romaani on jälleen kerran vahva taidonnäyte sekä hieno lisä valitettavan harvaan suomeksi julkaistuun kiinalaisen kirjallisuuden valikoimaan.

Henri Nerg

Uusimmat

Kirjat

Marjatta Levanto ja Julia Vuori: Pelottelun (ja pelon voittamisen) käsikirja

Rax Rinnekangas vaelsi Kalle Holmbergin käskystä luostariin lukemaan Karamazovin veljekset - syntyi Mestarin viimeinen toivomus -kirja

Jyri Vartiainen: Kirous

Samuel Beckett: Sanoinkuvaamaton

Roger Daltrey: My Generation - Rocklegendan omaelämäkerta

Suvi Ratinen: Matkaystävä

Merete Mazzarella: Varovainen matkailija

Katriina Huttunen: Surun istukka

Naomi Alderman: Voima

Elizabeth Acevedo: Runoilija X

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.