Murhaajat murhaavat murhaamisen ilosta

Liza Marklund, James Patterson Postikorttimurhat

suom. Päivi Kivelä. Otava 2010, 319 s. Osmo Juokslahti Olof Palme ja pimeät huoneet

Johnny Kniga 2010, 268 s. Nigel McCrery Kuoleman apupoika

suom. Jaakko Kankaanpää. Gummerus 2010, 394 s.

Mies ja nainen tekevät murhatöitä eri puolilla Eurooppaa. Tavaramerkki on taiteellisuus: pariskunta asettelee ruumiit tunnettujen maalausten mukaisesti, nappaa kalmoista valokuvan ja lähettävät sen lehdille.

He päätyvät Tukholmaan, ja paikallinen toimittaja saa viestin, että kohta tapahtuu. Muuan amerikkalaispoliisi jahtaa tappajia, ja Ruotsissa hän pääsee heidän jäljilleen.

Näkökulma on vuoroin murhaajien puuhissa, vuoroin tutkijoiden pohdinnoissa. Arvoituksellisuutta ja jäljitystä riittää, jonkin verran vauhtiakin, kun naapurimaata ajetaan etelästä pohjoiseen. Kappaleet ovat lyhyitä, ja niiden viimeiset lauseet nokkelia. Varsinainen loppuselvitys latistaa kokonaisuutta; mitään sen kummempaa päämäärää tai tarkoituksellisuutta ei tappajilla ole - onko syy rikoksiin silkka hulluus?

Kerronta on kuitenkin menevää - ja mikä merkillisintä, Liza Marklundin ja James Pattersonin yhdessä kirjoittama teos tuntuu paremmalta kuin heidän omit kirjansa.

Myös Osmo Juokslahden jännäri tapahtuu Tukholmassa. Takavuosien pääministeri Olof Palme hallitustovereineen raiskaa alaikäisen suomalaistytön loistobordellissa.

Tyttö menettää järkensä, ja poliitikot selviävät kuin koira veräjästä. Suomessa tytön veli kuulee asiasta ja pyhittää elämänsä kostoon. Hän on pikkurikollinen, joka myy kavereineen steroideja ja tekee muutakin koiruutta.

Samaan aikaan Palme auttaa Boforsia tekemään asekauppoja Intiaan. Vähitellen kummatkin juonenpätkät yhdistyvät, surmanhetki lähenee, ja pääministerille kävi niin kuin kävi. Palme-kytkökset ovat kiinnostavampia kuin hämäräbisnekset - silti kokonaisuus on kovin epäuskottava.

Nigel McCreryn Kuoleman apupojassa iljettävä sarjamurhaaja tekee tappotöitään ihan vain tappamisen ilosta. Juttua tutkiva poliisi sairastaa synestesiaa, mikä tarkoittaa sitä, että hän kokee kaikki äänet makuina - ja niitä sitten luetellaankin ihan viimeisen päälle.

Tapahtumapaikkana on Englannin syrjäseutu, näkökulma vuoroin tutkimuksissa, vuoroin tappajan aivoituksissa. Hän hoitaa sairasta isäänsä, takana vanhempien ero, äiti puolestaan toimii profiloijana rikostutkinnassa.

Alun hivuttava pitkäveteisyys muuttuu vähitellen kiinnostavaksi, ympäristönkuvaus on osuvaa; itse asiassa se on osa varsin sairasta tarinaa - sellaista kai rikollisuus on, kun päämääränä ei ole niinkään hyödyn tavoittelu kuin murhaaminen silkan murhaamisen ilosta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.