Päivi Alasalmi: Siipirikon kuiskaus

Gummerus 2017. 368 s.

Päivi Alasalmi saattaa päätökseen saamelaissaagansa romaanilla Siipirikon kuiskaus. Päähenkilönä tutuksi tullut Soruia kypsyy ja vanhenee kirjan lehdillä, suku jatkuu Aanaarin Retsamojärvellä jo monessa polvessa. Tärkeä juonne on Soruian näkijänkykyjen vahvistuminen, ja hänestä tulee isänsä kuoltua väkevä tietäjä ja parantaja.

1500-luvulla elettiin noitavainojen alkuaikaa, ja kirkko tuomitsi noituuden harjoittamisesta raskaimman mukaan. Soruialla on kuitenkin kokonaan omat suunnitelmansa, joiden ansiosta trilogia saa ansaitsemansa päätöksen, kylmäävän komean.

Kaksi trilogian aiempaakin osaa lukeneena arvelen päässeeni kirjailijan pään sisään kohtalaisen hyvin. Tarina on jatkumo, ja on vaikea jälkikäteen hahmottaa, mihin yksi kirja loppui ja mistä toinen alkoi.

Lapin luonto luo todellakin outoa taikaa. Karun kauniit maisemat kasveineen ja eläimineen ovat keskiössä. Tunteepa lukija herkästi istuvansa nuotiolla tunturin juuressa kuukkelin hypähdellessä naavaisen käkkyrämännyn oksistossa. Elämä tuohon maailmanaikaan oli pohjoisessa kuitenkin ankaraa selviytymistä, kaikkea muuta kuin tulistelua ja nokikahvin ryystämistä.

Alasalmi kirjoittaa näennäisen helposti ja soljuvasti, mutta tämänkaltaisen trilogian kirjoittaminen vaatii paljon pohjatöitä ja taustojen tarkkaa tutkimista.

Inarinsaamenkieliset repliikit värittävät dialogia, mutta ovat asiayhteydessään ymmärrettäviä, ja mitään kikkailun makua tarinasta ei jää. Kyllä kirjailijasta kolmessakymmenessä vuodessa hioutuu ammattilainen, joka ei kaihda vaikeitakaan teemoja eikä keinoja. Hän tekee menneestä maailmasta todellisen, kaikin aistein koettavan.

Soruian, Matten ja muiden matkaseuralaisten retki Jäämeren rantaan on huikea. Värikkäitä tyyppejä reissulta ei puutu, ja paloviinan käryä piisaa.

Alasalmi on ronski ja rohkea kielenkäyttäjä – oikeastaan sitä enemmän, mitä intiimimpää kuvaus on. 1500-luvulla lemmiskeltiin ja synnytettiin aivan niin kuin nykyäänkin, ja kirjailijattaren kuvaus on herkullista. ”Silloin en voinut enää pidätellä himoani, vaan lähdin lentoon kuin äärimmilleen jännitetty jousi olisi laukaissut nuolen. Vaikersin niin kovaa, että Matte joutui painamaan kämmenensä suulleni. Purin hänen kättään kuin näätä.” Soruia myös kiroilee verevästi ”pahakkaan palleja” ja roisimpaa.

Taitavalla trilogiallaan Alasalmi on ilman muuta lunastanut paikkansa uutena saamelaisten kertojaäänenä. Ja vaikkei saamelaisilla kirjoitettua luomiskertomusta olekaan, hän on loihtinut saagaansa varsin uskottavan sellaisen.

Arvatenkin prosaisti siirtyy seuraavaksi johonkin aivan muuhun kulttuuriin, mutta kyllä hän sitä ennen mielestäni ansaitsisi saamelaiskäräjiltä jonkinlaisen kiitoksen tästä kulttuuriteosta – vaikka sitten sen hopeisen riskun.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kirjat

Kirja-arvio: Akseli Heikkilän Veteen syntyneet -esikoiskirjassa joki antaa kylälle elämän ja kuoleman

Kirja-arvio: Riitta Jalosen uusi Tanssikaa!-romaani on kirkas ja puhdistava lukukokemus

Kirja-arvio: Maarit Verronen tarjoaa novelleissaan raikkaita tuokioita elämästä

Kirja-arvio: Sjón muovailee rakenteet hajottavan ja myyttejä pursuilevan kertomuksen viimeisistä ajoista

Toimittajan ura jäi kesken

Kirja-arvio: Antti Röngän Jalat ilmassa -esikoisromaanin vahvuutena on vaivattomalta vaikuttava kerronta

Kirja-arvio: Asko Sahlbergin teos kuljettaa Danielin tavallisesta tallaajasta yön ritariksi

Kirja-arvio: Kristiina Sahan Minäpäivät ryöpyttää nykypäivän työelämää

Arvio: ”Koko kansan Manu” kertoo kirjakielellä roolistaan Suomen historiassa Raija Orasen uutuusteoksessa

Arvio: Hanna Gustavsson: Yölapsi

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.