PAAVO LIPPONEN: Muistelmat I

PAAVO LIPPONEN

Muistelmat I

WSOY 2009. 552 s.

Kengännumero 49, pituutta 194 senttiä ja kun vaa'alle nousee, aina on satanen lasissa. Paavo Lipponen, 68, on iso mies, joka on alusta lähtien poikennut muusta joukosta niin hyvässä kuin pahassakin.

Pienenä poikana Pellon Ruuhijärvellä hän kertoo erottuneensa porukasta tervaamalla naapurin alastoman vauvan raidalliseksi ja saaneensa siitä itselleen "Terva-Paavon" kutsumanimen.

Vuosikymmentä myöhemmin Kuopiossa hän katsoi rannalta, kun porukat lähtivät kesällä telttaretkille "suareen". "Minä en ollut mukana, olin erilainen nuori", Lipponen sanoo muistelmissaan, joiden ensimmäinen osa on nyt valmistunut.

Lipponen on kirjoittanut muistelmansa mittojensa mukaan. Pitkälti yli 500-sivuiseksi venähtäneessä ykkösosassa päästään vasta vuoteen 1979, joten varsinaiset täyteläisen miehuuden ja vallan vuodet ovat vasta edessäpäin.

Muistelmien loppusivuilla käy kuitenkin ilmi, että 38 vuoden iässä Lipponen on käynyt oppivuotensa läpi ja löytänyt sen henkisen pohjan, jolta hän 1980-lähtien lähti jatkamaan poliittista uraansa.

Kahdeksan vuoden ajan Lipponen oli pääministerinä liki jokailtainen vieras tv-uutisten ääreen hiljentyvän kansakunnan edessä. Hän oli vahva vallankäyttäjä, joka ei näyttänyt antavan arvoa poliittisille vastustajilleen. Päreensä polttaneen Lipposen yhteenotot eduskunnan suuressa salissa keskustan kellokkaitten Esko Ahon ja Mauri Pekkarisen kanssa ovat olleet elävää poliittista dramatiikkaa parhaimmillaan.

Suku on paras Muistelmat todistavat nyt, että Lipponen on mainettaan parempi mies ja poliitikko. Hän on vilpittömästi kiinnostunut perheestään ja suvustaan ja tohtii paljastaa julkisesti, että Matti Vanhanen on hänen seitsemäs serkkunsa kuten myös Esko Ahon isä.

Lipponen on lujasti uskollinen sille hyvien kaverien ja toverien piirille, johon hän on elämänsä jossain vaiheessa kuulunut.

Aina 1970-luvun lopulle saakka hän piti itsensä huippukunnossa uimarina ja pelasi vesipalloa ylimmällä sarjatasolla. Maalaisten työt eivät ole häntä koskaan kiinnostaneet, vaikka poikavuosina Kuopiossa hänelle tarjottiin tilaisuus heinänseivästykseen Siilinjärven isojen isäntien pelloilla. Sitä persompi hän oli lukemaan heti pienestä.

Suomen nykypoliitikoista Lipponen on perehtynyt parhaiten niin tieto- kuin kaunokirjallisuuteenkin. Siihen nähden tuntuu erikoiselta, miten laiskasti hän suhtautui yliopisto-opintoihin. Pari ensimmäistä vuotta menivät vetelehtiessä, ja maisterin paperit hän hankki vasta melkein viimeisessä pakkorakosessa kolmekymppisenä.

Sosialisointia Paavo Lipponen ei ole siis vain erilainen, vaan hän on myös mitä ristiriitaisin persoona.

Vanhan testamentin Kuninkaitten kirjassa esitellään pitkä rivi Juudean kuninkaita, joitten jokaisen esittely loppuun yhteen ja samaan sanontaan: "Ja hän teki kaikki Jerobeamin synnit".

Lipponen ei ole ollut aina se sama syvästi isänmaallinen suomalaisen vapaan yhteiskuntajärjestelmän kannattaja, jona hänet on vanhemmiten opittu näkemään.

Marskin ritareiksi lyödyt enot, Iisalon veljekset, eivät estäneet nuorta Lipposta puhumasta aseistariisunnan puolesta tai liittymästä 1960-luvun muihin radikaaleihin nuorisoliikkeisiin.

Pääministerinä Lipponen pelasti suomalaisia yrityksiä sortumasta 1990-luvun suuren laman kauheuksiin, vaikka hän vuosikymmentä, paria aiemmin oli ollut kirjoittamassa SDP:lle Jyväskylän vuoden 1975 puoluekokoukseen ohjelmaa, jossa vaadittiin pankkien, apteekkien ja yhteiskunnalle tärkeitten tuotannonalojen kansallistamista.

Ymmärrys elinkeinoelämää kohtaan alkoi kypsyä heti 70-luvun lopulla neuvonpidoissa vasemmiston parjaaman Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVA:n johtajien kanssa.

Kekkonen kelpasi Kun muistamme, mitä Lipponen on sanonut viime vuosina Kekkosesta ja hänen ajastaan, niin mukavalta tuntuu välillä kuulla, miten nuori, kansainvälisesti suuntautunut ja ulkopoliitikasta kiinnostunut Lipponen arvosti 1970-luvulla UKK:n taitoja Suomen ulkosuhteitten hoitajana.

Keskustan K-linjan ja kotoisten kommunistien 70-luvun toimiin Lipponen suhtautui tuoreltaan yhtä pilkallisesti kuin tänään, mutta Kekkonen kelpasi. Muistelmista voi lukea, miten SDP:n johto suorastaan kaappasi presidentin hänen entisiltä vankoilta tukijoiltaan ja "neutralisoi" hänet näin omaksi miehekseen antamalla hänelle auliisti jatkoaikaa presidenttinä.

Lipposelle tarjottiin paikkaa presidentin ulkopoliittisena neuvonantajana, mutta hän ei halunnut sitoa itseään vaikenevaksi virkamieheksi. Paikan sai näin puoluetoveri Jaakko Kalela.

K-linjan ja taistolaiskommunistien tavoin sosiaalidemokraatit loivat 1970-luvulla omat kiinteät suhteensa Neuvostoliiton valtakoneistoon. Olivatko hekin siis samalla lailla rähmällään idän suuntaan kuin nämä muutkin?

Lipponen vastaa, että ei. Hänen tulkintansa mukaan muut puolueet kumarsivat Neuvostoliiton kommunistisen puolueen suuntaan omaksi edukseen, kun taas NKP:lle oli hyötyä siitä, että sillä oli suhteet SDP:n, jolla oli kiinteät suhteet läntisiin veljespuolueisiin. Puolueensa vahvan läntisen yhteyden Lipponen todistaa tyylilleen sopivalla tavalla: muistuttamalla, miten CIA:n tukirahoja kiikutettiin sille Ruotsista muovikassilla.

Lipposella oli omat "kotiryssänsä", joista kaksi yritti värvätä hänet KGB:n tiedonantajaksi. Välit menivät kerrasta poikki.

Paasio isähahmona Paavo Lipponen ei ole koskaan karttanut jakamasta ihmisiä vuohiin ja lampaisiin. Politiikassa ei hänen mukaansa ole sinällään vihollisia, vaan vastustajia, joista voi myöhemmin tulla jopa hyviä ystäviä.

Keskustalaisista kuulevat muistelmissa kunniansa erityisesti Keijo Korhonen ja Juhani Suomi. Puoluetoveri Erkki Tuomiojan kanssa ei Lipponen päässyt väleihin edes radikaalivuosinaan. Ongelmaton ei ollut myöskään aina suhde Kalevi Sorsaan.

Vanhetessaan Lipponen on tehnyt töitä erityisesti sotasyylliseksi tuomitun Väinö Tannerin maineen ja kunnian palauttamiseksi. Nuoren Lipposen ajatuksissa Tanner ei vielä näy, vaan suureksi isähahmoksi nousee Rafael Paasio.

Nahjusmaiseksi sanottu puheenjohtaja ja pääministeri Paasio piti SDP:n kaidalla keskitiellä puolueen radikaali- ja oikeistosiiven vyörytyksessä ja opetti Lipposelle, että arvostelijoistä pääsee, kun pistää heidät pihalle.