PAOLO GIORDANO - Alkulukujen yksinäisyys

PAOLO GIORDANO

Alkulukujen yksinäisyys

Suom. Helinä Kangas. WSOY 2010, 299 s.

Paolo Giordano on niitä esikoiskirjailijoita, joilta kaikki näyttää onnistuvan. Alkulukujen yksinäisyys voitti arvostetun italialaisen palkinnon Premio Stregan ja on jo käännetty yli kahdellekymmenelle kielelle.

Suomalainen kustantaja WSOY:kin on julkaissut kirjan laatua painottavassa Aikamme kertojia -sarjassa. Ja onhan äskettäin Suomessa vieraillut, 1982 syntynyt fyysikko ja kirjailija myös ilmeisen esiintymiskykyinen ja mukava katsella.

Kovat ennakko-odotukset eivät tee hyvää lukukokemukselle. Ei Alkulukujen yksinäisyys mikään turha teos ole, mutta nuoren miehen tekstissä on enemmän kunnianhimoista yrittämistä kuin onnistumisia.

Matemaattisesti nimetty tarina kertoo Alicesta ja Mattiasta, kahdesta rikkinäisestä ja yksinäisestä lapsesta, joista kasvaa kirjan aikana nuoria aikuisia.

Alice on vammautunut hiihtoturmassa, jonka kuvaus aivan tarinan alussa on kirjan parasta antia. Myös Mattian henkinen vamma perustellaan hyvin, sillä hän on jättänyt vaikeasti vammaisen kaksoissisarensa puistoon, josta tyttö on hävinnyt. Mattian vanhemmat käpertyvät suruun. Alicen yhteys vanhempiin on hävinnyt sen jälkeen, kun kunnianhimoinen asianajajaisä on pakottanut vastahakoisen lapsensa hiihtokouluun.

Alice laihduttaa sairaalloisesti, Mattia viiltelee. Koulussa heitä pidetään kiusattavina kummajaisina.

Itseensä käpertyneet tyttö ja poika ovat kuin alkulukuja, joita ei voi jakaa muilla luvuilla kuin ykkösellä tai itsellään.

Joku yhteys kuitenkin syntyy ja nuorista tulee erottamattomat. Kunnes kuluu muutama vuosi, ja Alice menee naimisiin Fabion kanssa. Mattia puolestaan löytää matematiikan, johon hän uppoaa ihmissuhteiden kustannuksella. Kumpikaan ratkaisu ei tuo rauhaa, ja nuorten on aika tavata viimeisen kerran.

Tarinasta on vaikea hahmottaa, mitä kirjailija lopulta haluaa kertoa. Hän kuvaa matemaattisen tarkasti Alicen anoreksian merkkejä pääsemättä niitä syvemmälle. Mattia taas jäsentää maailmaa käsitteillä, joiden todisteluketju jää vajaaksi. Onko Mattian kadonnut kaksoissisar hänen naisellinen puolensa, jonka menetyksen jälkeen miehen on mahdoton rakastaa ketään?

Vetävästi Giordano kuitenkin kirjoittaa. Ehkä elämänkokemus kartuttaa myös niitä kirjailijan ominaisuuksia, joita ei voi matemaattisesti laskea.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.