Paperi T: post-alfa

Paperi T: post-alfa. Kosmos 2016.

Kun tänä syksynä lippu.fi:n lähettämässä sähköpostissa mainostettiin vierekkäin Cheekin Alpha Omega -klubikiertuetta ja Paperi T:n Alfan pelko -kiertuetta, oli vaikea olla näkemättä tilannetta koomisena.

Kuva vei samalla suoraan Paperi T:n eli Henri Pulkkisen eetoksen ytimeen: Tärkeä (ellei tärkein) osa hänen suosiotaan on polarisaatio – olla täysi oppositio Cheekin kaltaisille, leveän elämän puolesta räppääville hiphop-artisteille.

Ilman Cheekin kaltaisia räppäreitä Paperi T tuskin koskaan artistina saavuttaisi lopullista täyttymystä parikymppisten identiteetin rakennusvälineenä.

Mielipiteet jakautuivat saman tien, kun tieto Paperi T:n runokokoelmasta tuli julki; ikään kuin keskustelu siitä, kuka saa tehdä runoutta, olisi tänä päivänä enää relevantti.

Hiphop-artistina tunnettu Paperi T tulee tietysti runouteen “kentän ulkopuolelta”, mutta post-alfa ilmentää yhtä lailla hänen statementiaan olla vastakohta Cheek-alfalle, vaikka nykyisin molemmat kelpaavatkin vierailemaan samalle levylle.

Se, että Paperi T tulee nykyrunouskentän ulkopuolelta, on sinänsä virkistävää. Kielellisesti post-alfa on jopa tahallisen banaalia: ”nykyään levy-yhtiön setä muistaa nimeni / nauraa vitseilleni / ja koskettaa minua olkapäästä kätellessään / mistä minä tiedän miten runoja pitäisi kirjoittaa.”

Nykykirjallisuuden työkalupakista eniten on käytössä metatasoilla leikkiminen – metaväsymykseen asti. Kun lukijaa tervehtii teoksen loppupuolella tyhjä aukeama, jonka jälkeisellä aukeamalla lukee “tyhjä aukeama”, tuntuu koko teoksen tarkoitus olevan vain laiska provokaatio ja performanssi.

Tietoista, vihaajille suunnattua itseironista provokaatiota teos sisältääkin paljon: ”syljen rumban toimiston jääkaapista löytyneeseen jugurttiin / ja heitän kesätoimittajaa emmalla / antaa tulla mulla on näitä 2 / haippi on ikuista.”

Teoksen ehdotus alfaurosten jälkeisestä ajasta jää irralliseksi. Ylipäätään ajatus siitä, että vuonna 2016 olisi olemassa vain jokin yksi kritisoitava alfaihanne, on vanhentunut. Teos on tulkittavissa ennemmin niin, että Paperi T on itse kritiikin kohteena.

Kuten useimmat muusikoiden runoteokset, myös post-alfa on vaikea nähdä itsenäisesti toimivana teoksena. Post-alfan runon minän ymmärtäminen vaatii keskivertoa paremmat esitiedot Paperi T:n musiikista ja artistiprofiilista. Teos on pikemminkin Malarian pelko (2015) -levyä syventävä oheistuote. Se syventää entisestään paitsi fanien, myös vihaajien suhdetta.

Arttu Seppänen

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.