Paul Auster - Mies pimeässä. Matkoja kirjoittajankammiossa.

PAUL AUSTER Mies pimeässä. Matkoja kirjoittajankammiossa.

Suom. Erkki Jukarainen. Tammi 2009. 335 s.

Paul Austerin kahdessa pienoisromaanissa nousevat keskeisiksi teemoiksi kertomisen ja kirjoittamisen filosofia ja moderniin tarinankerrontaan kohdistuvat paineet ja odotukset.

Miten romaanikirjailijan on oikein reagoitava nykyhetken maailman kiivaaseen sykkeeseen? Miten tarina on viettelevästi ja nykyaikaisesti kerrottava, että se siitä huolimatta säilyttäisi kirjallisen ja moraalisen arvonsa - koskettaisi lukijoita, mutta olisi samalla kirjallisuutta?

Maailmassa vaikutelmien ulkokirjallinen runsaus, uutistulva, visuaalinen kuorrutus, kaikenmaailman ääniefektit ja mielihyvään vetoavat tarpeet täyttävät länsimaista tajuntaa entistä totaalisemmin. Jääkö kirjallisuudelle tilaa tavoittaa yksityinen ajatteleva ja tunteva lukija mietiskelyn tilassa?

Voiko kirjallisuus nykymaailmassa uida vastavirtaan kuin lohensuku?

Kriitikon elämää

Romaanin itsetutkiskelevia kysymyksiä on vuosikymmenien mittaan esitetty amerikkalaisessa kirjallisuudessa toki aiemminkin. Saul Bellowin akateemista maailmaa ironisoiva tuotanto on tästä hyvä esimerkki.

Usein Bellowin kirjojen päähenkilö on akateemisen sivistyksen kuormittama don quijote -hahmo, joka käy ironiseen taistoon tajuntaa manipuloivia tuulimyllyjä vastaan. Paul Austerin henkilöt poikkeavat tästä, he ovat enemmänkin newyorkilaisia tarkkailijoita.

On hyvin luontevaa, että Austerin Mies pimeässä -romaanin päähenkilö August Brill on päivätyönsä tehnyt kirjallisuuskriitikko: kahdesti eronnut, eroottisia harharetkiä tehnyt, tilintekoa tavoitteleva, mutta ei millään muotoa "puolivallaton leskimies".

Pikemminkin Brill on uneton New Yorkissa. Elämänkerturi-tyttärensä ja elokuvaopiskelija-tyttärentyttärensä kanssa elävä ammattilukija, joka vielä suunnittelee omaa kirjallista läpimurtoa.

Brilli kirjoittaa omaelämäkertaa, kehittelee yöaikaan mielikuvituksessaan postmodernia romaania, ideoi elokuvakäsikirjoituksia klassikkoelokuvien innoittamana. Mutta elämän äänet voittavat kirjallisen turhamaisuuden.

Kaikki nämä ainekset kriitikon muistojen kera ovat Austerin kerronnan monikerroksista kuviota. Syyskuun 11. terrori-iskujen jälkeen ei amerikkalaisen liberaalin tajunta sekään ole enää sama.

Ihmiskohtalot ja tarinat sivuavat Austerin romaanissa toisiansa. Parhaassa tapauksessa siitä voi syntyä jopa inhimillistä ymmärrystä ja kommunikaatiota. Tämän oivaltaa myös August Brill, joka hyväksyy jo sen, että joutuu käyttämään kävelykeppiä.

Harhailua huoneessa

Vielä moniäänisempi ja useampia mustia aukkoja sisältävä kafkalainen kertomus on pienoisromaani Matkoja kirjoituskammiossa. Se on eräänlainen selvitys siitä, miten mielikuvitus rakentaa siltoja puuttuvan inhimillisen palapelin ympärille.

Näinhän tapahtuu aina romaanikirjallisuudessa, jossa on sekä omakohtaisia muistoja että fiktiivisiä aineksia. Kirjoittaja rakentaa tuolloin mahdottomia siltoja tapahtumien ja aikojen välille sekä etsii tälle emotionaalista uskottavuutta.

Austerin romaanissa vanha mies liikkuu vaivalloisesti huoneessa, jossa on keskeneräinen käsikirjoitus ja joukko valokuvia. Joka sekunti otetaan tilanteesta valokuva, kaikki äänet ja sanat nauhoitetaan.

Tilanne muistuttaa käänteisesti Samuel Beckettin Viimeisen ääninauhan tilannetta. Kyse on olemassaolon todisteista, hetkistä, joista tulee tarinan materiaalia.

Molemmissa romaaneissa Auster tekee kunniaa Beckettille. Sellaista niukkuuden varmuutta Austerilla ei tietenkään ole kuin Beckettillä. Sen hän tietää itsekin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.