Pekka Kejonen:Kertakäyttösatori

Pekka Kejonen

Kertakäyttösatori

WSOY 2014. 91 s.

”Onko itsemurha aforistinen teko?”, kysyy Pekka Kejonen (s. 1941) vuonna 2010 startanneen aforismitrilogiansa päätösosassa. Toivottavasti ei, tekisi mieleni vastata. Kejonen kun kirjoittaa yhäti siksi ehtoisaa tekstiä, ettei lausepajatson edes vertauskuvallista tyhjenemistä tule lukijana toivoneeksi.

Kertakäyttösatori, tekijänsä järjestyksessään kahdeskymmenesneljäs kaunokirjallinen julkaisu, myötäilee muoto-opillisesti teoskolmikon aiempien osien, Kädettömän taputusten (2010) ja Levitaation elkeiden (2012), linjoja. Runsaslukuiset, runouden reviirille tuon tuosta karkaavat aforismit on niputettu mukavan löyhän osastorakenteen raameihin.

Tiukemmat sisällölliset kytkökset syntyvät puolivallattomasti assosioivien lauseryppäiden keskinäisessä leikissä. Jutusteleva, arkinenkin puheenparsi saa vastavoimakseen kokoelman jylhän tematiikan. Elämän ja kuoleman kerrokset, historian painolasti ja kärsimyksen pysyvyys leimaavat ihmisen osaa auki ajattelevan teoksen aiheistoa.

Aforistiikan nykytrendeihin suhteutettuna Kejosen ilmaisussa on tervetullutta tyylillisen vapauden tuntua. Aforismin muotoa ei tunnu ohjaavan mikään ulkoinen, ennalta asetettu dogmi, vaan tekstit saavat muotonsa sisältöperusteisesti.

Aforistikkopiireissä alati ajankohtainen juopa ”perinteistä” ja ”uutta” ilmaisua edustavien skribenttien välillä unohtuu tyystin Kertakäyttösatorin selkeää, mutta yhtä kaikki monitasoista kieltä makustellessa.

Lyyrinen vääräleuka kun kerran on, kuorruttaa Kejonen ilmaisunsa vielä tutun pisteliäällä, lakonisella ja paikoin ilkeämieliselläkin huumorilla.

Itsenäisen ajattelun vaade, oppeja kumartelematon terve kriittisyys, läpäisee kokoelman tekstejä: ”Jos kristinusko olisi onnistunut, sosialismia ei olisi tarvittu. / Useilla ateisteilla oppi jää kiusallisesti puolitiehen helvetinpelon takia /--- / Jos vähäväkisiä ei riitä populistisen politiikan tarpeiksi, heitä tehdään.”

Kuoleman vääjäämättömyyteen sulkeutuvan teoksen majesteetillisuudessa on herkästi aistivinaan jonkin sortin lopun enteitä.

Ei toki ole kriitikon tehtävä ennustaa runoilijan luovaa tulevaisuutta. Se todettakoon kuitenkin, että mikäli Kertakäyttösatori sattuisi jäämään Kejosen kirjailijanuran päätepisteeksi, saisi vaikuttava tuotanto arvoisensa joutsenlaulun.

Tätä ei käy tietenkään toivominen. Kertakäyttösatorin kaltaisen esityksen perusteella tuotannolle toivoo pikemminkin pitkää ja menestyksekästä jatkoa: ”Sitä kestää aikansa kunnes on edessä rivitön runo kylmällä vuorella.”