Philip Roth - Tuohtumus

PHILIP ROTH Tuohtumus

Suom. Arto Schroderus. WSOY 2009. 199 s.

Tuohtumus kertoo 1950-luvun alun newarkilaisesta, juutalaisesta ja koser-lihakauppiaan kuuliaisesta opiskelijapojasta nimeltä Marcus Messner, joka on kuollut mies ennen kahtakymmentä ikävuottaan.

Tästä huolimatta - tai sen vuoksi juuri - Marcus Messner on Philip Rothin vuosikymmenten takaisen tarinan päähenkilö ja kertoja. Se, että hän kaatuu melkeinpä viattomana Korean sodassa, merkitsee oikeastaan sitä, että hän ansaitsee tämän pienen elämäntarinan.

Miten sitten kaikki oikein Marcuksen elämässä sattui ja tapahtui? Enemmän tai vähemmän sattumien oikusta, joista kuin hivuttautuen kasvaa ihmiskohtalo. Tästä kohtalon rakentumisen prosessista Rothin romaani kertoo.

Paitsi ihmiset myös ajanhenki muokkasi Marcuksen kohtaloa. Korean sota on ollut Amerikassa vaiettu sota. Kommunismin vastaiseen taisteluun osallistuttiin nurisematta. Nuorison protesti heräsi vasta Vietnamin sodan yhteydessä.

Marcus Messner pakeni isänrakkautta ja määräysvaltaa sekä lihakaupan apulaisentyötä kaukaiseen Ohiossa sijaitsevaan konservatiiviseen Winnesburgin collegeen. Siellä hän luki filosofi Bertrand Russellin uskonnonvastaisia kirjoituksia ja tuli ateistiksi. Hän tutustui nuorukaisen innolla neuroottiseen, itsetuhoiseen ja seksuaaliseen college-tyttöön. Marcus vihkiytyi rakkauden saloihin ja joutui itsetuhoisen punapään lumoihin. Sitten hän erosi opinahjosta ja joutui sotaan. Kuoli.

Ajallisesti etäännytettynä, kuolleen kertomana, Rothin romaaniin tulee tiettyä salaperäistä kohtalokkuutta ja tapahtumien käänteisiin yllinkyllin salattua ironiaa. Se, miten jäntevästi tarina kerrotaan, on aina osa tarinan sisäistä viehätystä. Tämän lukijan viettelyn Roth on aina hallinnut. Niin nytkin.

Se, että Rothin romaanin kertoja on kuollut nuorukainen, selviää sivulla 54. Sattumaa vai johdatusta tämäkin. Joka tapauksessa Roth on kertojana edelleen hyvässä iskussa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.