REIJO MÄKI - Mustasiipi

REIJO MÄKI Mustasiipi

Otava 2011. 397 s. Reijo Mäen uusin teos Mustasiipi vaikuttaa tekijänsä kunnianhimoisimmalta sitten Hard Luck Cafen. Se on laajuudeltaan liki 400 sivun useaosainen järkäle. Teosten ympäristön, Turku ympäristöineen, hyvä kuvaus, lainehtiva verbaliikka ja teoksen rytminen sujuvuus on sitä, mitä Mäeltä sopii odottaakin. Mustasiipi on juuri tätä ja hiukkasen enemmänkin.

Kirjan tapahtumat ovat perususkottavia, ja Mäki on sittemmin hiukan leventänyt leukailevien osallistujiensa määrää ja repertuaaria. Esimerkiksi poliisit saavat suunsa auki paikassaan. Rosvopuolella esiintyy jopa tajunnanvirtaa juonen kulkua edesauttamaan. Se tosin vaikuttaa aika keinotekoiselta tavalta tuoda monimutkaisia juonenkäänteitä esille, mutta eihän kaikkea voi saada.

Mustasiivessä näkee, miten kirja on suunniteltu. Jos jokin paikka tai esine esitellään, sitä myös käytetään. Mäen suurimpiin vahvuuksiin ei kuulu juonen loogisuus eikä henkilöhahmojen, etenkään rikollisten, hienovarainen kuvaus. Se on myös varmaan yksi pääsyistä kirjojen suureen suosioon.

Mäen kirjallinen tekniikka on kehittynyt huomattavasti vuosien saatossa. Mustasiivessä esimerkiksi on useita kirjallisia ajan muutoksia. Pitkässä jaksossa esiintyy itsenäinen ja kehittyvä naishahmo, mikä on Mäeltä aika poikkeuksellista.

Sujuvahan Mäen tyyli on ollut aina, mutta matkan varrella se on entisestään kehittynyt. On varmasti sellaisiakin, joita Mäen nykymeno rasittaa, mutta luulen että tällä keinoin Vares-teokset saavat myös uusia lukijoita.

Kirjailijan suurin vahvuus on rennolla kädellä mutta tarkasti kirjoittaminen - ja Turku, jossa eivät aiheet ja paikat näytä loppuvan.

Mustasiipi on entistä parempaa Mäkeä, vanhoin varauksin tosin. Rosvot ovat taas Mäen heikko kohta kuten on ollut ennenkin. Mutta mitäpä siitä, kunhan muu paranee.