RITVA TOIVOLA - Tuomas Karhumieli

RITVA TOIVOLA Tuomas Karhumieli

Tammi 2009. 260 s. Lapsenmielisille ja perinteisten satujen ystäville sopii Ritva Toivolan fantasiakirja Tuomas Karhumieli. Tuomas on nuori renkipoika, jonka käsiin päätyy noiduttu karhunturkki. Turkki antaa karhunvoimat, mutta sitä Tuomas ei tiedä, että vähitellen turkki muuttaa kantajansa kontioksi.

Tarina sijoittuu aikaan, jolloin kuljetaan hevosella, ja peikot, maahiset ja haltiat elävät luontevana osana ihmisten arkea. Seikkailu ammentaa aineksia suomalaisesta kansantarustosta ja punoutuu jännittäväksi ja lukemaan himottavaksi kokonaisuudeksi. Tuomaan karhuvuosissa voi nähdä myös kasvavan pojan symbolista etsikkoaikaa kohti miehuutta.

Ritva Toivola on pitkän linjan fantasiakirjailija, joka osaa hyödyntää kerronnassa viehättävää jutustelevaa sävyä. Juuri näin lienee isoisä tai -äiti kietonut pikkukuulijoita tarinan pauloihin pirtin hämärissä silloin ammoin, kun telkkari ei vielä ollut varastanut sadunkertojan manttelia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.