Reijo Mäki-Lännen mies

Reijo Mäki Lännen mies Otava 2008. 398 s.

Reijo Mäki tekee paljon ja nopeasti. Usein se näkyy. Uusin dekkari Lännen mies menettelee, vaikka siitä ei suurempaa muistijälkeä jääkään. Mäki välttää usein pahimmat maneerinsa, mutta lyhyissä jutuissa hän on ollut aika onneton. Lännen mies on sieltä pidemmästä päästä, vaan kirja ei onnistu siitä huolimatta. Varsinkin aikahypyt Saksaan paljastavat liikaa kirjailijan omasta asennemaailmasta ja jäävät kovin ohueksi kerronnaksi.

Kostoteema on jo hiukan järkevämpi, mutta ei sitäkään voi liikaa ylistää. Liikaa raatoja liian heppoisin perustein tuottava entinen terroristi ei ole toimiva tuhon aiheuttaja, jos sellaisesta ei kirjoita vaikkapa Tapani Baggen kaltainen virtuoosi. Mäki ei ole sellainen. Parhaimmillaan hän on taas tutun Aurapuronsa varrella ja Vareksen kylkikulkijoiden kanssa. Pahat ovat liian pahoja tai pököjä, jotta niihin jaksaisi uskoa.

Luusalmi, Pastori Alanen, Kyypakkaus ja muistaakseni ensiesiintymisensä tekevä poliisivirkamies Pränni ovat ihan hyviä kuljeksijoita. Ekbergin sisarukset sen sijaan ovat sellaisia haulipäitä, että oli vähän sääli jättää heitä myöhempääkin käyttöä varten. Pinnallisesti ja ohuesti kuvatut naikkoset eivät ainakaan kasvata Mäen mainetta naiskuvaajana. Jopa kirjan papukaija (lintu) on ilmeikkäämmin kuvattu.

Usein mietityttää, miksi Mäki kirjoittaa niin kuin tekee. Tuotantotahti on ainakin kova. Kirjoja pukkaa nopeammin ja enemmän kuin Arto Paasilinnalla. Molemmilla kirjailijoilla on myös muita yhteisiä piirteitä. Kummallakin tuntuu olevan ideoita, muttei oikein intoa tehdä työtään kunnolla. Tavarasta tahtoo tulla puoleksi kirjoitetun makuista.

Paasilinnan mies- ja varsinkin naishahmot ovat kliseisiä eikä Mäkikään tahdo saada pahoihin porukoihinsa oikein kunnon syvyyttä. Lännen miehen saksalaisessa kostajassa on tosin nähty jonkin verran vaivaa.

Suomalaisen sarjamurhaajan toimintatapa on sen sijaan vohkittu joltakulta toiselta. Muistomerkkien keräily viittaa puolestaan melkein kaikkiin tusinasarjamurhaajakirjailijoihin eikä oikein istu muuten järjellisen oloisen tappajan touhuihin.

On typerää ajatella, että lähes kolmekymmentä kirjaa julkaissutta kirjailijaa pitää edelleen ajatella lupaavana. Reijo Mäestä on pakko pohtia niin.

Hän on kirjoittanut yhden oikein hyvän kirjan, Hard Luck Cafen ja useita kohtalaista parempia kirjoja. Sitten on paljon sättää ja rapaa. Lännen mies on siinä ja rajalla, onko se tuotos vai suollos.

En käsitä vieläkään, mitä tarkoittaa kirjan nimi Lännen mies. Kirjasta jäi siis jotain pohdittavaa.

Marko Ikävalko