Richard Dawkinsilla - Maailman hienoin esitys. Evoluution todisteet

RICHARD DAWKINS Maailman hienoin esitys. Evoluution todisteet

Suom. Kimmo Pietiläinen. Terra Cognita 2009, 435 sivua ja kuvaliite.

Miksi ylipäätään evoluutioteoriaa pitää enää todistaa kenellekään? Brittiläisellä eläintieteilijä Richard Dawkinsilla (s. 1941) on perusteltu motivaatio. Noin 40 prosenttia Yhdysvaltain väestöstä ja miltei sama määrä Ison-Britannian asukkaista on kreationisteja. He uskovat, että maapallon ikä on 10 000 vuotta ja dinosaurukset ja ihmiset ovat tallustelleet täällä samaan aikaan.

Dawkins on tarkka heti avauksessa. Hän esittää teoria-sanan kaksi merkitystä: ensiksi väitteiden järjestelmänä, jota pidetään ilmiöiden ja tosiasian luotettavana selityksenä, toiseksi teorian pelkkänä hypoteesina. On selvää, että Dawkins omaksuu ensimmäisen merkityksen. Evoluutio on siis fakta.

Evoluution todistejoukkonsa Dawkins perustaa biologisten lajien vertailulle, myös matemaattiselle biologialle, geologialle ja hiukkasfysiikan tarjoamille apuneuvoille.

Lajien kehitys Eliölajeja tarkasteltaessa argumentti evoluution puolesta perustuu kahteen seikkaan, nimittäin lajien samankaltaisuuteen ja fossiilien antamaan todistusvoimaan. Näistä lajien vertailulle perustuvia tuloksia Dawkins pitää merkitsevämpinä kuin fossiileista johdettavia.

Lajien samankaltaisuus on todettavissa ensinnäkin eliöiden rakenteesta. Kirjoittaja vertailee esimerkiksi ihmisen ja lepakon luurankoa. Ihmisen ja lepakon raajan rakenteen hän näkee saman asian kahtena versiona. Raajojen tätä ominaisuutta kutsutaan homologiaksi.

Toinen lajien samankaltaisuuden todentaja on genetiikka. Ihmisen ja monien lajien genomin, kaikkien geenien, tultua selvitetyksi niiden solutason samankaltaisuus osoittautuu faktaksi.

Ihmisen sukupuun käsittelyssä Dawkins vyöryttää esiin lukijan omaksumiskykyä mittaavan materiaalin, myös monet piirrokset ihmisen esimuotojen kallojen fossiileista.

Elävien lajien rakenteellisesta ja geneettisestä sukulaisuudesta sekä fossiilien antamasta todistusaineistosta Dawkins tekee johtopäätöksen kaiken elämän yhteisestä alkumuodosta. Siitä ovat eriytyneet, lajiutuneet nykyisetkin lajit, myös ihminen.

Mutta voiko evoluution todentaa myös kokeellisesti? Näin on jo tehty esimerkiksi bakteereilla, 20 vuoden kestoisessa koesarjassa. Siihen mahtuu valtava määrä niiden sukupolvia.

Evoluution kellot Dawkins antaa ainakin ei-luonnontieteilijälle tarpeellisen johdatuksen hiukkasfysiikkaan. Alkuaineiden radioaktiivisten isotooppien tunnettuja puoliintumisaikoja hyväksi käyttämällä evoluution tutkijalla on käytössä geologinen kello, jonka virhemarginaali on yhden prosentin luokkaa.

Tuolla kellolla fossiilin, siis kivettyneen olion kuolinaika voidaan määrittää ja se asettaa oikealle paikalleen muihin fossiileihin nähden ja näin selvittää evoluution lajiutumisen kulku.

Fossiilien samankaltaisuus eri mantereilla selittyy hyvin teorialla muinaisesta Gondwana-mantereesta, josta osa nykyisiä mantereita on hitaasti irronnut. Tätä kohtaa lukija seuraa kuin jännityskirjaa.

Älykäs suunnittelija (jumala) ei ole lajien monimuotoisuuden takana, sanoo Dawkins. Luonnonvalinnan periaate on synnyttänyt tiettyyn ympäristöön sopivat lajit. Itse asiassa ihmisessäkin on "suunnitteluvirheitä", esimerkiksi silmässä ja siemenjohtimen oudossa kulkuradassa.

Biologian alalla maallikko saa hieman kamppailla kirjan suuren tietomäärän sulattamiseksi. Kimmo Pietiläisen suomennos on huolellinen. Numeroinnin puuttuminen ko. sivuilta lähdeviiteapparaatissa on paha puute.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.