Riikka Pulkkinen - Totta

RIIKKA PULKKINEN Totta

Otava 2010. 332 s. Riikka Pulkkisen kiitellyn esikoisteoksen Rajan ilmestymisestä on neljä vuotta. Pulkkisen kerrotaan kirjoittaneen ensimmäistään peräti kuusi vuotta. Kovin tuottelias Pulkkinen ei siis ole, vaikka kustantaja epäilemättä myisi nuoren, hyvännäköisen ja lupaavasti aloittaneen kirjailijan teoksia useamminkin.

Pidän kuitenkin ilahduttavana, että Pulkkinen on irtisanoutunut nykyaikaisesta kiivastahtisesta tuotantopaineesta ja antaa kirjojensa kypsyä hitaasti.

Rauhallisuus ja sydämellä kirjoittaminen huokuvat tekstistä jonkinlaisena eteerisyytenä. Pulkkisen teksti on juuri sellaista, jota nimitys kaunokirjallisuus kuvaa parhaiten. Kyynisyys, terävät reunat ja inhorealismi ovat tästä tekstistä kaukana.

Tuttuja teemoja Vaikka Rajan yksityiskohtia on vaikeaa palauttaa mieleen vuosien jälkeen, muistuttaa Totta kovasti sen teemoista.

Kun Raja käsitteli dementoitunutta vanhusta, armokuolemaa sekä kiellettyä opettajan ja lukiolaistytön suhdetta, Totta jatkaa teemoja niin ikään vanhuksen kuolemalla ja kielletyllä suhteella.

On syöpään kuoleva isoäiti ja muistoista esiin nouseva lastenhoitaja, jonka kanssa isoisällä oli suhde. On erilaisia naisia, joilla on kaikilla oma suhteensa lastenhoitajan tarinaan.

On kertomattomia asioita, hämärän peittoon jääneitä tapahtumia ja jälkikäteen sepitettyjä versioita niistä.

Toden suhteellisuus Pidän Pulkkisen tyylistä nimetä kirjansa ytimekkäästi ikään kuin kirjan nimi olisi alkupiste, mustetahra, josta tarina on lähetty luonnostelemaan.

Rajan teemat ja tapahtumat todella palautuivat rajojen tematiikkaan, Totta-kirja taas ammentaa nimenomaan toden teemasta. Vaikka totuuksia ei tiedetä, tiedetään tosiasioita ja koetaan asioita niin, että kokijalleen ne ovat totta. Tai sitten kirjoitetaan niin, että asiat muuttuvat todeksi.

Kirja epäilemättä kommentoikin kirjallisuuden kykyä rakentaa todellisuuksia ja asettaa erilaisia tosia samanarvoiseen asemaan. Mieleen tulee muutaman vuoden takainen Ian McEwanin Sovitus (Atonement), jossa pahat teot sovitettiin juuri kirjoittamalla tarinalle onnellisempi loppu.

Toden suhtellisuus ruumiillistuu ovelasti myös kirjan nimen partitiivi-muodossa. Totta tarkoittaa osaa todesta. Kuitenkin kun sanotaan "tämä on totta", ei useinkaan ajatella, että todesta iso osa voi vielä sijaita jossain muualla kuin tässä lauseessa - totuudesta puhumattakaan.

Huoliteltua tekstiä Alussa tekstiin toivoisi enemmän imua ja tapahtumiin sellaisia täkyjä, jotka pakottavat jatkamaan lukemista.

Kirjan rakenteen pikku hiljaa paljastuessa teksti alkaa kuitenkin viedä ja tapahtumiin syntyy jännitteitä. Pääpaino ei kuitenkaan ole tapahtumilla, ja se näkyy myös tekstissä. Kuvaus on yltäkylläistä ja kieli kaunista, mikä tukee myös tarinaa.

Kun luo todellisuuden kirjoittamalla, on se loppuun asti huoliteltu, tarkoin aseteltu ja kuten Pulkkinen kirjoittaisi: täysi.