Riikka Pulkkinen: Vieras

Otava 2012. 299 s.

Kirjojensa nimivalinnoista Riikka Pulkkista voi ainakin onnitella. Pulkkisen kolmas romaani Vieras sai yhtä napakan ja kuvaavan, yhteen sanaan tiivistetyn nimen kuin kaksi edellistäkin.

Ei siis tarvinne kertoa, että Vieras kertoo vieraudesta. Vieraudesta eri kulttuurissa, omassa kehossa, yhteiskunnassa, uskonnollisessa yhteisössä. Lopussa vieras saa vielä yhden merkityksen lisää, mutta se jätettäköön paljastamatta.

Vierauden lisäksi kirjassa on muitakin suuria teemoja: uskonto, usko, rasismi, juuret, rituaalit ja uhraaminen – se, mitä kukakin on valmis uskon nimissä uhraamaan. Suuriin ja synkkiin teemoihinsa nähden teos onnistuu säilyttämään hyvin helpon luettavuutensa ja kepeytensä.

Päähenkilö on arviolta kolmekymppinen pappi Maria. Marialla on kipeä menneisyys äitinsä menettäneenä teini-ikäisenä, joka hakee elämälleen merkitystä tiukasta uskonnollisuudesta. Tytön ankarassa maailmassa Paavalin opit ja henkiset kasvukivut sekoittuvat hengenvaarallisesti. Ruumiistaan eroon haluava Maria näkee itsensä jo seuraavana Messiaana.

Tämän tarinalinjan kanssa vuorottelee Marian nykyhetki ahdistavaa tilannetta New Yorkiin paenneena aikuisena. Suurelta saarelta hän etsii paitsi omia juuriaan, juuria ja niiden merkitystä ylipäätänsä. Sama uhriteema nousee tarinassa esiin sekä Marian kämppiksen Mélanien kautta että traagisen kohtalon kokeneen pikkutytön Yasminan kautta.

Vaikka kertomuksessa käsitellään kolmen ihmisen – Marian, Yasminan ja Mélanien – tarinaa, eivät Yasmina ja Mélanie kasva todellisiksi henkilöhahmoiksi vaan toimivat enemmänkin teemaa toisintavina tiivistyminä. Metaforisesti heidät voi nähdä tämän kertomuksen uhreina, henkilöinä, jotka tarvitaan, jotta Marian tarina saadaan kerrottua. Maria tarvitsee heidät selvittääkseen itselleen, mihin uskoo ja miten – ja mitä kaikkea hänen uskonsa kestää.

On ilahduttavaa, että Pulkkinen on tarttunut näin epätrendikkääseen teemaan – uskoon – ja vielä näin tosissaan. Paljon trendikkäämpää olisi ollut käsitellä (asenteellisesti) pelkkää uskontoa tarinaa mehustavan elementin tasolla.

Se, että Pulkkinen on sukeltanut syvälle uskoon ja sen teologiseen pohdiskeluun, on paitsi mielenkiintoista, myös rohkeaa. Se synnyttää pitkälle mietittyjä oivalluksia ja hyviä kysymyksiä.

Pääosin pohdinta uppoaa sujuvasti tarinaan ja kuljettaa sitä eteenpäin, mutta paikoin se jää myös vähän irralliseksi. Tuntuu, että kirjoittaja on teemassaan niin syvällä, ettei joka kohdassa muista kuljettaa lukijaa mukanaan. Esimerkiksi jälkikirjoituksen pohdiskelu ihmisen olemisen alkamisesta jää kaikessa mielenkiintoisuudessaan irralliseksi.

On selvää, että tällaisten pohdintojen täytyy kummuta voimakkaasti henkilökohtaisesta intressistä. Henkilökohtaisuus on siis ehdoton vahvuus. Vieraassa tämä näkyy parhaimmillaan esimerkiksi runollisen typografisena ilotteluna kuvattaessa afrikkalaista tanssia. Pulkkinen osaa ja haluaa kuvata tanssin rytmiä ja vapauttavuutta, koska on itse kokenut sen, mikä selviää naistenlehdistä.

Aivan joka kohdassa Pulkkinen ei kuitenkaan ole osannut kutoa omia intressejään sisään tarinaan yhtä taitavasti. Vaikka kirjoittamisprosessi epäilemättä etenee teemasta tarinaan, pitäisi lukukokemuksen toimia päinvastoin, tarinasta teemaan.

Romaanikirjailijan tehtävä on nimenomaan upottaa omat motiivinsa tarinaan. Vieraassa tämä ei ole täysin onnistunut. Teemat jäävät tarinaa suuremmiksi.

Saara Harju

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.