Riku Korhonen - Nuku lähelläni

WSOY 2012. 287 s.

Uusi suomalainen romaanikirjallisuus kurkottelee rohkeammin globalisaation, taloudellisen vallan ja rahan tuottaman hegemonian teemojen suuntaan erityisesti ihmissuhteiden kuvauksen osalta. Ihmiskuva onkin rajun muutoksen alainen. Perinteinen humanistinen lähestymistapa on usein siihen riittämätön.

Riku Korhosen romaanissa Nuku lähelläni puhutaan tästä ihmiskuvan muutoksesta suoraan kertojan suulla: ”Vanhat käsitykset miehistä ja naisista ja työstä. Arjesta ja perheestä ja rahasta. Politiikasta. Seksistä. Kaikki pyyhitään pois.”

Romaanin kertoja on osa-aikainen kirjallisuuskriitikko Teemu, akateeminen pätkätyöläinen. Hän lähtee noutamaan kuolleen veljensä, kansainvälisen pankin sijoitusneuvojan tuhkaa suurkaupungista, jonka esikuvana toimii Frankfurt. Kaupungissa Teemu tutustuu uranaiseen, mistä alkaa tiivis ihmissuhdepeli, sukupuolten välinen kamppailu postmodernissa hengessä.

Romaanin kertojan alkutilanteessa on yhtymäkohtia Albert Camus’n Sivullisen päähenkilön Meursault’n tilanteeseen. Molemmat elävät eräänlaisessa itsestään vieraantuneessa tilassa, kokevat pelkoa tulevaisuuden suhteen ja jotain nimeämätöntä, erittelemätöntä pelkoa ja syyllisyyttä omista valinnoistaan.

Korhonen on vahvoilla romaaninsa alussa, mutta mitä enemmän mennään rakkaustarinan suuntaan, sen epätarkemmaksi teksti muuttuu. Tunteista onkin vaikea kirjoittaa hyvin ja objektiivisesti menemättä mukaan affektien tai juonen tarjoamiin ”kiihottaviin” näköaloihin.

Tällainen itseriittoinen tunneproosa on suomalaisessa nykykirjallisuudessa ongelma, havainnon kannalta pelkkää epätarkkaa ihmissuhteiden kuvailua.

Yksinomaan tunneulottuvuudella toimiva proosa antaa yksipuolisen kuvan sosiaalisista faktoista ja hierarkioista: rahasta, vallasta, ihmissuhteiden dynamiikasta. Tunteita liioitellaan, niistä kerrotaan liian paljon, ja usein sosiaalisen havainnoinnin kustannuksella.

Viihteessä näin voidaan tehdä, mutta ei hyvässä romaanikirjallisuudessa. Korhosen romaanin alkutilanne lipsuukin Camus’n eksistentiaalisesta tilanteesta kohti Francoise Saganin romaanien viihteellisyyttä, loputtoman tunnemyrskyn älyllistä erittelyä. Se muodostuu lukijan kannalta lopulta pitkäpiimäiseksi jaaritteluksi, viihdekirjallisuuden kaltaiseksi tunneproosaksi.

Teknisesti Nuku lähelläni on hyvin kirjoitettu, mutta sen elämänkuva ei vakuuta. Miksi rakkaustarinoissa sitten melkein aina epäonnistutaan?

Siksi, että ihmisen salaisuutta ei kunnioiteta, tullaan liian nopeasti niin sanotusti ”ihmisen iholle”, sekoitetaan subjektiivisten tunteiden kuvailu romaanin objektiivisen kerronnan vaatimuksiin. Psykologisista illuusioista tulee pääasioita ja romaanin muut tekijät unohdetaan.

Maskuliinisuuden ja feminiinisyyden uudelleen määrittelynä Korhosen romaani on kuitenkin keskivertoa kiintoisampi teos, joka voi avata portteja suomalaisen kirjallisuuden uusviennille.

Hannu Waarala