Risto Saarinen: Oppi luottamuksesta

Risto Saarinen: Oppi luottamuksesta. Gaudeamus 2017. 208 s.

Ekumeniikan professori Risto Saarinen tarkastelee kirjassaan luottamusta yleisinhimilliseltä ja tieteelliseltä kannalta. Hän liikkuu teologian, filosofian, psykologian, sosiologian ja taloustieteiden maastossa ja puntaroi luottamusta luotettavuuden, uskollisuuden, haavoittuvuuden ja itsenäisyyden yhteyksissä.

Luottamus on yksipuolinen tai molemminpuolinen suhde luottavan ja luotetun välillä. Ihmisen kykyyn luottaa toisiin ihmisiin tarvitaan itsetuntoa ja perusluottamusta elämään.

Saarisen mukaan Erik H. Eriksonin perusluottamusteoria on yhä pätevä. Sen mukaan vauvan alkuhoito ratkaisee, saako hän sisimpäänsä perusluottamuksen. Uskonto tarjoaa monelle mahdollisuuden korjata rikkinäistä elämäntaitoa, kun luotetaan johonkin itseä suurempaan.

Saarinen viihtyy antiikin ajattelijoiden seurassa. Monet hyvinvoinnin ideat on tunnettu tuhansia vuosia. Hän osoittaa, kuinka Ciceron näkemys ”omaksiottamisesta” vastaa psykologian kiintymyssuhdeteoriaa. Kyse on tavoitteesta, että ihminen kehittyisi tasapainoiseksi suhteessa itseensä ja maailmaan. Silloin hän kykenee luottamukseen ja vastuullisuuteen, eikä hänen mielensä askaroi loputtoman epäilyn kuiluissa.

Ihminen voi olla luottavainen, mutta kohde ei aina ole luottamuksenarvoinen. Tällöin tarvitaan pettymyksen sietokykyä. On eri asia pettyä oman puolueen kansanedustajien äänestyskäyttäytymiseen eduskunnassa kuin pankin sijoitusneuvojaan, jonka johdolla asiakas on menettänyt rahansa. On musertavaa tulla puolison tai ystävän petollisuuden uhriksi.

Saarisen tyyli on niin lempeän samettinen, ettei hän saa tekstiinsä pettymyksen raivoa, jota petoksen tai onnettomuuden uhri tuntee. Ihmisen hyvä mielenkunto ei tee immuuniksi kärsimykselle.

Professorin hienopiirteinen tutkielma pyrkii enemmän luottamuksen käsitemääritelmiin eri tieteissä ja luottamuksen ytimen ja ilmenemisyhteyksien pohdintaan. Toki hän esittää, että luottamuksen lähitila myötätuntoisuus liittää ihmisen haavoittuvuuteen ja riskin ottoon.

Sivistynyt valistunut myötätuntoisuus on korkea ihanne, mutta toisia auttava voi saada siipeensä. Saarinen ei kehota sinisilmäisyyteen, vaikka kirjoittaakin, että neurotieteiden valossa myötätuntoinen elämänasenne synnyttää aivoissa terveyttä edistävän vireystilan.

Luottamus on paradoksaalista uskoa jatkuvuuteen epäjatkuvuuden maailmassa. Kauniissa muistolauseessa sanotaan: ”Koskaan ei tiedä, onko aikaa paljon vai vähän. Yht’äkkiä vain huomaa, se päättyi tähän.”

Ilman luottamuksen voimaa elämästä pois joutumisen pelko masentaisi ihmisen. Saarisen oppi luottamuksesta antaa eväitä ymmärtää ja kokea elämänuskallusta.

Helena Miettinen

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.