Roberto Bolaño: 2666

Suom. Einari Aaltonen. Sammakko 2015. 985 s.

Chilessä syntynyt, Meksikossa taiteilijaelämän löytänyt ja Espanjassa kirjailijaksi kypsynyt Roberto Bolaño (1953–2003) työskenteli jättimäisen 2666-proosakokonaisuuden parissa elämänsä viimeiset vuodet.

Elinsiirtoa odottanut maksasairas Bolaño halusi jättää perheelleen taloudellisen perinnön kirjoittamalla viiden romaanin sarjan, joka oli tarkoitus julkaista osa kerrallaan kirjailijan kuoleman jälkeen. Valtava työ ennätti lähes valmiiksi, kunnes Bolaño kuoli 50-vuotiaana Barcelonassa vuonna 2003. Reilu vuosi kuoleman jälkeen 2666 ilmestyi perikunnan päätöksellä yhtenä kirjana.

Lähes tuhatsivuinen järkäle on kulttimaineisen kirjailijan huima testamentti, joka ajelehtii halki viime vuosisadan pitkin Eurooppaa, Meksikoa ja Yhdysvaltoja. Romaanihenkilöt ovat kuin sattumanvaraisessa liikkeessä, jossa perille saapuminen on toissijaista ja kohtaamiset yllättäviä.

Bolañon omaäänisyys kaihtaa yksioikoisia määritelmiä. Suurromaanissakin yhdistyvät kiehtovasti eurooppalaisen taideproosan historiatietoisuus ja rappioromanttinen dekadenssi, amerikkalaisen beatin kulkurihenki, latinalaisamerikkalaisen fiktion ilkamoiva fabulointi, dekkarin koukuttavuus, yhteiskunnallinen sanoma sekä kirjailijan itseironinen pasteeraus.

Siis melkoisen postmoderni keitos.

Arvoituksellisuus on romaanin avainsana, ja arvoituksia piisaa. Bolañolle totuuden etsiminen ja verhoaminen tulkinnoilla merkitsee enemmän kuin ratkaisun löytäminen. ”Salaperäinen perintö, vai mitä sanotte”, kuten vanha herra romaanin lopussa arvuuttelee.

Kestävän jännitteen romaaniin luo sen avainhenkilö, saksalainen mysteerikirjailija Benno von Archimboldi, jonka tuntemattomaksi jäänyt tuotanto herättää kirjallisuustutkijat ja -palkitsijat Euroopassa. Archimboldille ehdotellaan jo nobelia, mutta kukaan ei vaikuta tietävän hänen todellista persoonaansa. Taiteilijanimi liittää omituisen aatelisesti yhteen Benito Mussolinin ja italialaismaalari Giuseppe Arcimboldon.

Romaanin Tutkijoiden osassa neljä kirjallisuustutkijaa löytää Archimboldista yhteisen kiinnostuksen kohteen ja lähtee etsimään kirjailijaa. Salaisuuksien vyyhti laajenee tutkijoiden omaan elämään ja kolmiodraamallisiin asetelmiin.

Mysteerikirjailijan jäljistä osa johtaa Meksikoon Santa Teresaan, josta tulee romaanin kiinnekohta. Fiktiivisen kaupungin esikuva on huumekartellien riivaama ”murhapääkaupunki” Ciudad Juárez lähellä Yhdysvaltain rajaa.

Rikosten osassa Bolaño räjäyttää lukijan silmille synkän analyysin Meksikon väkivallasta, korruptiosta, luokkajaosta ja ihmisyyden rappiosta. Osa kertoo sarjamurhan arvoituksesta, satojen tyttöjen ja nuorten naisten selvittämättömistä raiskausmurhista Santa Teresan ympäristössä.

Yksityiskohtaiset kuvaukset naisten kidutuksista, raiskauksista ja kuolinsyistä muodostavat naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisen pamfletin, brutaalin väkivaltatilaston.

Samalla Bolaño tarinoi taiten rikoskomisarion ja mielisairaalan johtajan epätoivoisesta rakkaudesta.

Romaania lukee väistämättä vasten kirjailijan omaa sairautta ja lähestyvää kuolemaa: ”Kaikki terveet ihmiset ovat tulevia sairaita ihmisiä”, ”Thanatos on mahtavin turisti maan päällä”, ”Kaikki peittyy tuskaan. Kaikki kaunis syntyy tuskasta.”

Unia romaanissa nähdään paljon, usein kuolemakuvien painajaisia. Seksuaalisuus tulee sekin liki kuolemaa, sillä kirjan teesin mukaan vieteistä seksi on sitkein ja vain voimistuu lopun koittaessa.

Bolaño jättää paljon avoimeksi. Siihen nähden kirjan kliimaksi vaikuttaa hätäiseltä ratkaisulta sulkea tarina itseensä. Tämä lienee kirjan keskeneräisyyttä. Kokonaisuus ei ole muutenkaan ongelmaton: Faten osa, jossa newyorkilaistoimittaja matkustaa Santa Teresaan raportoimaan nyrkkeilyottelua, jää ulkokohtaiseksi ja sisäistämättä.

Karvahattua pitää nostaa Einari Aaltoselle, joka on tehnyt Bolañon 2666-romaanin suomentamisessa valtavan urakan. Se on myös Sammakko-kustantamon virstanpylväs, jolla on pysyvää käännöshistoriallista arvoa.

Viime vuonna hikeä nostattavin käännös oli Juhani Lindholmin suomennos Thomas Pynchonin romaanista Painovoiman sateenkaari. Sattumoisin niin Bolañon kuin Pynchonin romaanissa vaelletaan virtaavalla tajulla toisen maailmansodan Saksassa. Lisäksi 2666-romaanin mysteerikirjailija Archimboldi pakenee julkisuutta kuin Pynchon oikeassa elämässä.

Mutta Pynchonin kielisirkukseen nähden Bolañon monumentaaliteos on helppoa luettavaa. Sen suorastaan ahmii, ja pitkässä mitassa kirjailijan persoonallisesta tyylistä nauttii kunnolla. Lämmittelyksi suosittelen Bolaño-suomennoksista Kesyttömät etsivät- ja Amuletti-romaaneja, jotka johdattavat kirjailijan kudoksiseen maailmaan.

Onneksi Bolañon tuotannossa riittää suomennettavaa vielä vuosiksi.