Rosa Meriläinen: Osteri

Rosa Meriläinen: Osteri. Teos 2016. 268 s.

Vihreiden entinen kansanedustaja, politiikan tutkija ja tietokirjailija Rosa Meriläinen piehtaroi toisessakin romaanissaan naisasioissa. Osteri on kertomus kahlitusta naiseudesta, kielletystä seksuaalisuudesta ja miehisestä dominanssista. Teemat ovat ehkä ennalta-arvattavia, mutta voi veljet, kuinka viehkeän hienovaraisesti Meriläinen teitä tällä kertaa turpiin vetää.

1800-luvun lopun Pariisiin sijoittuva kertomus on fiktiivinen, mutta henkilöt ovat pääosin historiallisia. Päähenkilö on ruotsalainen lääkäri ja kirjailija Axel Munthe, joka hurmaa naiset elegantilla ja terävällä älyllään.

Munthe tutustuttaa seksuaalisuudessaan heräilevän nuoren Victoria Faurén Jean-Martin Charcot’n sairaalaan, jossa hysteriasta kärsivät naispotilaat asetetaan miehisen katseen alle lääketieteellisen edistyksen nimissä.

Järkyttynyt Victoria päättää pelastaa yhden laitoksen potilaista.

Kehyskertomuksen rinnalla kulkee kuvaus Axel Munthen ja Ruotsin kuningattaren salatusta rakkaudesta.

Romaanissa nainen asetetaan näennäisesti etualalle ruumiin ja seksuaalisuuden kautta, mutta spekulatiivista tai tutkivaa naissukupuolen kuvausta ei suoranaisesti synny. Nainen jää teoksessa tuntemattomaksi. Toimeenpanijasta ja päähenkilön asemaan nousevasta fiktiivisestä Victoria Faurésta ei lopulta kerrota juuri mitään. Todelliseksi päähenkilöksi nousee romaanin puolivälin jälkeen Axel Munthe.

Rajaamattomiksi jäävät myös kuningattaren, hysteerikkonaisten ja Victorian äidin hahmot. ”Victoria oli loppujen lopuksi tämän tarinan tarpeettomin elementti. Kiinnostava henkilö oli Axelin ohella ainoastaan Geneviéve, sillä traagiset huorat ovat tarinankertojien tärkein eines. (...) Ketään todellista ja kokonaista naista Axel ei kaipaa. Ketään, joka nousee itse seisomaan ja on valmis sankaritekoihin.”

Näennäisen keskeisessä mutta valjuksi jäävässä naiskuvauksessa piilee romaani nerokkuus. Toistaessaan patriarkaalista asetelmaa, jossa naissukupuolen kuvaus ei ole kuvaamisen arvoinen kuin vain puoliksi kerrottuna ja miesnäkökulmasta, teos paljastaa tarinankertomisen hegemonisen politiikan. Kerronta purkaa sukupuolittuneita kerrontatraditioita sisältäpäin.

Puolueettoman kertojan identiteetin paljastuminen teoksen lopussa lyö lukijaa silkkihansikkaalla. Hienovaraisesti kertojan roolituksen kautta toteutuva upotus, mise en abyme, saa lukijan pohtimaan kenen suulla kertomus onkaan kerrottu.

Kumpi saa viimeisen sanan, mies vai nainen?

Monitasoisen kerronnan ja nerokkaasti rakentuvien fragmentaaristen hahmojen lisäksi Meriläisen tyylitaju kielellisen ilmaisun suhteen on omaa luokkaansa.

Aistikas, vitaali mutta samalla hillitty ja pikkusievä ilmaisu vie porvarilliseen Pariisiin. Naisen kiellettyä, lähes hysteeristä seksuaalisuutta kuvatessaan Meriläisen idyllimäinen kieli muodostaa vaivihkaa kontrastin suhteessa kerrottuun. Kahlitusta himosta voisi kirjoittaa vaikka kuinka räävittömästi. Hillitty tyyli kantaa kuitenkin läpi teoksen.

Ei suoraa provokaatiota. Teos on täynnä älykästä retoriikkaa. Tämä on kaunokirjallisuutta parhaimmillaan.

Sanna Jääskeläinen

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.