SALMAN RUSHDIE - Luka ja Elämän Uni

Suom. Arto Häilä. WSOY 2011. 211 s. "Olipa kerran Kahanin kaupungissa Alifbayn maassa poika nimeltä Luka", aloittaa Salman Rushdie huiman satunsa.

Harun ja Tarinoiden Meri -teoksen (1990) jatko-osaan kuuluu runsaalle fantasiamatkalle tyypillisiä pohjattomien maailmojen näkyjä ja äkkikäänteitä. Siinä elää ihmiskunnan varhaisen mytologian galleria. Jumalat, hirviöt ja muut taruhahmot yhdentyvät virtuaalipelien visioihin. Vauhti on mahdoton.

12-vuotias Luka tapaa ensiksi erikoisen koiran ja erikoisen karhun. Kierrokset kiihtyvät, kun hän tympäännyttyään eläimiä rääkkäävään sirkukseen kiroaa sen. Luka huomaa astuvansa mielikuvituksellisiin kertomuksin erikoistuneen isänsä juttujen kohteisiin, Maagiseen Maailmaan, Tarinoiden merelle, Viisauden Järvelle, Tiedon Vuorelle…

Luka saa myyttiselle retkelle lähtevän sankarin tehtävän. Hänen on haettava Elämän Tuli voidakseen pelastaa tarinaniskijän, isänsä, jonka loppu näyttää olevan lähellä.

Matka erilaiseen todellisuuteen tekee isältä kuultuja tarinoita näkyviksi. Lukan oppaana jopa toimii isän eteerinen ja uhkaava kaksoisolento. Isän pelastaakseen poika etsii Elämän Tulta ja aikoo kuin Titaani Prometheus varastaa tulen jumalilta.

Elämä muuttuu tarinoiksi, tarinat elämäksi. Kun Luka on kohdannut Sfinksin ja voittanut tämän arvoituksiin vastaamisen taidoissa, seikkailu jatkuu menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden taitekohdissa, ajassa ja ajattomuudessa, sisäavaruudessa ja ulkoavaruudessa, olemisen ja olemattomuuden rajoilla.

Täpäriä tilanteita Apuolennot, vastustajat ja arvoitukselliset kohtaamiset käyvät väri väriltä kirjavammiksi ja tilanteet täpärämmiksi. Omaa juoksuaan Rushdien kieli muistuttaa fantasiaolentoa, kuva-ajattelijaa, jonka arkiset asenteet ja pohdinnat istahtavat mytologisen kertomisen olkapäälle.

Kuningas Salomon lentävän maton päältä usein avautuvat näkymät hohkavat isän Lukalle välittämiä tarinoita.

Jumalatkin inhimillistyvät, koska heidän maailmojensa alkulähde ovat ihmisten kertomukset.

Nämä heijastavat piilotajunnan, unien ja luovuuden näkyjä ja vaikuttimia, joiden sekä ylitulkinnoista että hiipumisesta reaalimaailmassa Rushdien romaani tuntuu kantavan huolta. Jos hän suhteellistaa yliluonnollisten voimien tehtävää, hän samalla antaa niille merkitystä ihmisyyden luontaisena osana.

Arto Häilän käännös tavoittaa pakottavan runsaana mutta taipuisana etenevän kielen. Lentävä teksti syttyy kuin oman ilonsa ilosta. Kuin villi maaginen lohikäärme tanssisi itsensä ympäri, häntäänsä ajelisi.

Uusimmat

Kirjat

Lars Sund: Missä musiikki alkoi

Kirja-arvio: Miljoonasade-yhtyeen menestys, hiipuminen ja ylösnousemus saavat asiallisen käsittelyn Mikko Lundellin kirjoittamassa teoksessa

Johanna Laitila: Lilium regale

Hannu Niklander: Euraasian muistot

Mikko Porvali: Kadonneen kaupungin varjo. Karelia Noir 3

Mark Twain: Huckleberry Finnin seikkailut

Anu Holopainen: Sydänhengitystä

Jarmo Saarti: Ya Mo - Merkintöjä sisäisen karkotuksen ajalta

Pirita Tolvanen: Paroni - Jarno Saarisen elämä

Aleksanteri Kovalainen: Kansallinen herätys

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.