Sanna Hukkanen: Juuri

Sanna Hukkanen. Juuri. Arktinen Banaani 2015. 72 s.

Joensuulainen sarjakuvataiteilija Sanna Hukkanen (s. 1978) muutti vuosiksi Tansaniaan työskentelemään. Suomeen paluu sai hänet pohtimaan taustojaan, sukupolvien eroja ja kotimaisia luonteenpiirteitä, mistä syntyi elämäkerrallinen ja nautittava sarjakuva Juuri.

Viiteen tarinaan jaetussa mustavalkoisessa kirjassa nuori nainen muuttaa tansanialaisen rakkaansa kanssa Joensuuhun. Itä-Afrikan lämpöön ja tapakulttuuriin tottuneelle Suomen kylmyys ja hiljaisuus tulevat yllätyksenä.

Niistä ammennetaankin huumoria: pari esimerkiksi tuumii syytä sille, miksi naapurusto on pilkkopimeä jo iltakahdeksalta. Yöunet puolestaan katkaisee päihtyneen karaoke, mikä kylläkin antaa ilahduttavan tiedon siitä, etteivät he ole yksin.

Rasistiset huudot kaupungilla sen sijaan näyttävät ikävän puolen asuinympäristöstä. Päin naamaa tansanialaiselle ei kuitenkaan uskalleta puhua ilkeästi.

Kiehtovia keskusteluita käydään välillä naisen mummon kanssa.

Kahvihetki kääntyy muistelmiin sodasta ja isovanhempien lapsuudesta, jolloin oltiin iloisia vähästä. Nainen näkee tämän osaltaan vaikuttaneen omien vanhempiensa sukupolveen, joka tavoittelee runsautta. Autojakin pitää olla kuulemma useita.

Nainen kaipaa puolisonsa kanssa luontoon. Siellä he tuntevat rauhaa ja puhtautta, jolloin kerronta siirtyy tyylikkäästi unen tasolle.

Pohjois-Karjalan murteella kirjoitettu Juuri etenee kiehtovassa ja lempeässä hengessä.

Sanna Hukkasella on kyky luoda tapahtumiin laveaa samastumispintaa: vastaavia tilanteita lienee moni suomalainen kohdannut, mikä vuoroittain sekä antaa ajateltavaa että tarjoaa koomisia sävyjä.

Mieleenpainuvimpia ovat hetket naisen ja tämän pienen lapsen välillä. Niissä Hukkanen kirjoittaa ansiokkaasti ajatuksia julki vanhemmuudesta ja peilaa ajan väistämätöntä kulkua.

Johannes Valkola

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.