Sinikka Nopola ja Tiina Nopola: Siskossyndrooma

Tammi 2018. 208 s.

Jos odottaa sisarusten Sinikka Nopolan (s. 1953) ja Tiina Nopolan (s. 1955) yhteisteokselta Siskossyndroomalta nappiin osuvaa tragikomiikkaa, ei taatusti tule pettymään.

Alaotsikko 60-luku kasvatti meidät vie lukijan tarkasti muisteltuun ajankuvaan sähköttömine kesämökkeineen ja Tampereen Raatihuoneen edessä maleskelevine poppareineen.

Keskiluokkaisen perheen isä johti mainostoimistoa, ja niinpä Sinikka ja Tiina päätyivät moniin mainoskuviin. He mainostivat milloin kynttilöitä, milloin televisiota. Äiti oli kotona ja harrasti posliinimaalausta. Molemmat vanhemmista taisivat lakonisen puheenparren, mutta Eilan ja Rampen esikuvia he eivät Sinikan mukaan ole.

Äiti kertoo tyttöjen mökkikesistä: ”Joskus lähdimme soutuveneellä kolmisin Narvan kyläkauppaan. Turvaliivejä ei vielä 1960-luvun alkupuolella käytetty. Mutta onneksi te opitte aika nuorina uimaan.”

Nopolat syntyivät Helsingissä mutta varttuivat Tampereella. Molemmat päätyivät aikuisina takaisin Helsinkiin: Sinikka Helsingin Sanomien toimittajaksi ja Tiina erityislastentarhanopettajaksi.

Heinähattu ja Vilttitossu -kirjoista voi jäljittää tuttuja luonteenpiirteitä: Heinähattu on Sinikan tapaan vakava ja velvollisuudentuntoinen, Vilttitossu taas Tiinan tavoin rämäpäisempi ja toiminnallisempi. Sinikalla on enemmän komplekseja kuin Tiinalla. (Trauman käsite vakiintui suomen kieleen vasta myöhemmin.)

Ilmeisesti vanhemman oikeudella Sinikka on kuitenkin Siskossyndroomassa enemmän äänessä. Hänen muistikuvansa ovat itseironisen surkuhupaisia väärentämättömään nopolatyyliin: ”Minun opettajani piti ruokatuntia soittotunnillani. Hän söi aladobia ja lusikoi usein vispipuuroa purkista. Ehkä hän ajatteli, että tähän oppilaaseen ei kannata satsata.”

Sisarusten eron Sinikka tiivistää seuraavasti: ”Vaikka meillä olisi ollut vieraita, olit nenä kiinni sarjakuvassa. Minut oli pumpattu täyteen velvollisuusetiikkaa kuin ilmapalloon vetyä. Sinä heräsit aamulla ja kysyit: ’Mitähän kivaa tänään tekisin?’ Minä kysyin: ’Mitähän minulta tänään odotetaan?’”

Sisarukset kertovat henkilöhahmojensa taustoista ja analysoivat tragikomiikkansa peruspiirteitä, joita ovat ylevän ja arkisen yhdistäminen sekä sivuseikkoihin fokusoiminen.

Huumorin kumpuaminen ei suinkaan ole jumittunut 1960-luvulle, vaan sitä löytyy arkipäivän sattumuksista ja ihmisten sanonnoista milloin vain. Esimerkiksi: sukulaismies tokaisi Sinikalle 1988: ”Sinikka on ihan sievä, mutta tulisiko hän paremmin esiin pienemmässä kaupungissa?” Tiinalle lausahti puolestaan eräs kulttuurialalla työskentelevä henkilö 1999: ”Tiina ei ole oikein taiteilijan näköinen.”

Valokuva-albumeista ja muista ajan merkkipaaluista koostuva kuvitus elävöittää teosta entisestäänkin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kirjat

Toimittajan ura jäi kesken

Kirja-arvio: Antti Röngän Jalat ilmassa -esikoisromaanin vahvuutena on vaivattomalta vaikuttava kerronta

Kirja-arvio: Asko Sahlbergin teos kuljettaa Danielin tavallisesta tallaajasta yön ritariksi

Kirja-arvio: Kristiina Sahan Minäpäivät ryöpyttää nykypäivän työelämää

Arvio: Pajtim Statovcin Bollassa on keskiössä maahanmuuttaja, jolla laitaoikeisto meitä uhkailee

Arvio: ”Koko kansan Manu” kertoo kirjakielellä roolistaan Suomen historiassa Raija Orasen uutuusteoksessa

Arvio: Hanna Gustavsson: Yölapsi

Arvio: Hannu Mäkelän Jeanne on värikäs tarina pyhimyksen elämästä ja kuolemasta

Kirja-arvio: Anna-Mari Kaskisen runous luottaa valon voimaan

Arvi Perttu: Poika, joka piirusti kaloja

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.