Stephen Fry: Koppava kloppi

Suom. Titia Schuurman.

Schildts & Söderströms 2012. 392 s.

Brittiläisen Stephen Fry (s. 1957) on tunnettu näyttelijä, juontaja, hirtehinen ironikko ja kirjailija. Hänen meriittejään ovat roolit tv-sarjoissa Musta kyy ja Kyllä Jeeves hoitaa. Hänen itseymmärryksessään ja huumorinilmaisussaan kiteytyy perienglantilaisella tavalla kokonainen kansakunta, joten hänet valittiin äskettäin yleisöäänestyksellä osaksi Britannian kansallisaarteistoa.

Mikä olisi brittiläisempää kuin englantilainen sisäoppilaitos. Fryn kouluvuosien omaelämäkerran Koppavan klopin alussa 8-vuotias Stephen istuu junassa matkalla kohti toista lukukauttaan Stouts Hillissä, poikien sisäoppilaitoksessa Keski-Englannin maaseudulla.

Kirjan lopussa hänet on erotettu 17-vuotiaana Uppinghamin sisäoppilaitoksesta.

Hän harhailee sekavalla kotimaanmatkalla etsimässä itseään, rakastettuaan Matthew’ta ja elämänhaluaan, kunnes hänet pidätetään luottokorttipetoksista ja väärällä nimellä esiintymisestä.

”Englantilaisen yksityiskoulun karkeassa ryteikössä kamppailevan herkän nuoren kuikelon kasvutarina tuskin herättää myötätuntoa kaikkien lukijoiden rinnassa. Se aihe on kaluttu loppuun jo 1900-luvun alkupuoliskolla romaaneissa, muistelmissa ja omaelämäkerroissa. Minä olen klisee ja tiedän sen.”

Tosiasiassa Fry piehtaroi antaumuksellisesti muistelmataiturina, tämän genren tuntijana ja intohimoisena oman elämänsä arkeologina. Hän virittyy voimallisesti siihen paikkaan ja hetkeen, mikä milloinkin on menossa runkotarinan aikajanalla.

Tältä perustalta hän pomppii sinne tänne, mutkikkaisiin mutta kiinteisiin suhteisiin vanhempiinsa ja sisaruksiinsa, televisio-töihin ystävänsä Hugh Laurien kanssa ja välistä hän vain vetäisee viisauden, vaikkapa näin:

”Kulttuuri, jossa ihmisiä vaaditaan pyytämään anteeksi asioita, jotka eivät ole heidän syytään: siinä on oivallinen määritelmä tyrannialle.”

Fry tavoittaa elävästi kouluvuosiensa aikakauden tunnelmia vuodesta 1965 aina 1970-luvun jälkipuoliskolle.

Etusijalla on kulloinenkin koulumiljöö ja sen pienoismaailma yhtäältä Stephen-lapsen ja toisaalta Stephen-aikuisen vinkkelistä. Erityisen kiihkeäksi kertojaksi hän hurmioituu suuren muljahduksen järkyttämänä. 14-vuotiaana hän näkee koulun kappeliin kiiruhtavien poikien joukossa ihmisen, johon hän siinä paikassa rakastuu.

Koppava kloppi kertoo ihmisestä, jonka ego on lapsesta asti suurempi kuin ympäristön sille suoma tila. Koululaisena Fry oli lukutoukka ja faktafriikki. Kouluarvioissa hän sai määritelmiä ”lähes nero” ja ”ylenpalttinen”. Hänellä oli valtava tarve tehdä itsestään numeroa, mutta ei urheilukentillä. Hän häpesi ja vieroksui fyysistä olemustaan, mutta ei kaihtanut nolata ja raivostuttaa opettajia älyllisillä saivarteluillaan.

Hän sai tuon tuosta vaikeita astmakohtauksia, välillä oikeita ja välillä näyteltyjä. Hän varasteli rahaa ystävien taskuista ja opettajien laukuista. Hän imuroi itselleen virtanaan kurinpitoa ja rangaistuksia. Sielunsa sopukassa hän päätti ryhtyä aikuisena näyttelijäksi. Tapaturmassa vinoon vääntynyttä nenäänsä hän ei halunnut suoristuttaa.

Fryn muistelmien hillitön yhdistelmä herkkyyttä, härskiyttä ja loistavaa kirjallista tyyliä tuo mieleen erään ihmistyypin. Oopperan ja baletin alueilla puhutaan diivoista. He ovat taiteessaan neroja ja ihmisinä lähes käsittämättömiä. Heidän minuutensa ja maailmantajunsa ytimessä on kompleksi.

Se tekee heidän neuroottisuudestaan solmujen sirkuksen, josta parhaatkaan psykoselvittelijät eivät saa tolkkua, ja vähiten taiteilijanerot itse. Silti he vatvovat olemassaolonsa ihmettä alati, ja osa heistä kirjoittaa aiheesta omaelämäkertoja. Mainiota.

Helena Miettinen

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.