Stephen King: Tervetuloa Joylandiin

Stephen King: Tervetuloa Joylandiin. Suom. Kristiina Vaara. Tammi 2015. 288 s.

On kesä 1973 Pohjois-Carolinassa. Devin Jones työskentelee Joylandin huvipuistossa ja yrittää unohtaa tytön, joka on särkenyt hänen sydämensä. Työmatkallaan Devin näkee usein naisen, pyörätuolissa olevan pojan ja jackrussellinterrierin. Yhtenä päivänä hän näkee pojalla leijan, jossa on Jeesuksen kuva.

Devin tutustuu naiseen ja hänen poikaansa. Selviää, että pojan fundamentalisti-isoisä on antanut Jeesus-leijan, ja että isoisä on katkaissut välit tyttäreensä tämän liberaaliuden vuoksi.

Koska kyseessä on Stephen Kingin romaani, huvipuistossa kummittelee. Kauhujen talo -laitteessa on murhattu nuori nainen, eikä syyllistä ole saatu kiinni. Aave näyttäytyy joillekin työntekijöille ja pyörätuolipojalle, jonka huvipuistovierailun haltioituneisuuden kerronta onnistuu välittämään hyvin. Muutoinkin Tervetuloa Joylandiin tähtää selkäpiin ohella lukijan sydämeen.

Vaan tavoittaako King lukijoidensa sydämet, ja haluavatko nämä sydämeenkäypyyttä kauhuvärinöiden kustannuksella? Vaikea sanoa.

Tervetuloa Joylandiin on joka tapauksessa kelpo kesäromaani, jonka voisi luokitella laadukkaaksi pulpkirjallisuudeksi. Se nivoo kasvutarinan ja tivolitappajan mysteerin toimivaksi kokonaisuudeksi, mikä ei Kingin kokemuksen huomioon ottaen ole yllätys.

Alkuvuodesta suomeksi ilmestynyt Prometheus-myytin uudelleenmuokkaus Herääminen oli järeämpi ja kunnianhimoisempi teos kuin Tervetuloa Joylandiin. Yhteistä näille romaaneille on niiden pisteliäs suhtautuminen fundamentalistikristityihin, mikä heijastaa Yhdysvaltojen nykytilannetta teekutsuliikkeineen.

Miksikään demokraattien äänitorveksi King ei kuitenkaan ole ryhtynyt. Enemmän häntä kiinnostaa lapsenmielisten pelottelu, eroottinen elämänilo ja musiikin tuottama mielihyvä. Ja välillä vauhdikkaan kerronnan kärryiltä tipahtelee myös koruttomia aforismeja, kuten ”mikään ei pilaa muistia niin hyvin kuin toisto”.