TURKKA HAUTALA - Paluu

TURKKA HAUTALA Paluu

Gummerus 2011. 315 s.

Turkka Hautalan (s. 1981) esikoisromaani Salo ilmestyi kaksi vuotta sitten ja nimettiin heti Finlandia-ehdokkaaksi.

Hautalan toinen romaani Paluu vaikuttaa olevan samalla tiellä, jopa vielä vakuuttavammin. Muutenkin ollaan samassa miljöössä. Salon kaupunki ei jätä Hautalaa rauhaan, myös Paluussa liikutaan kirjailijan synnyinkaupungin kaduilla. Tällä kertaa tullaan käymään eikä olemaan.

Tarina kertoo isän ja pojan suhteesta. Sosiaalisesti kömpelö Väinö saapuu tapaamaan alkoholisoitunutta isäänsä. Pitkään katkolla ollut suhde vaatii selvennystä ja samalla Väinö tekee tiliä menneisyytensä kanssa. Välillä isä päästetään selittämään tapahtuneita omalta kannaltaan.

Ei mikään yllättävin aihe kirjaksi, mutta Hautalan käsittelytapa on erinomainen: valokuvantarkat havainnot sekä naturalistinen ympäristön ja ihmisten kuvaus.

Kerronta etenee takaumien kautta, mutta menneisyyteen poukkoilu ei tee lukemisesta hankalaa, koska lauseissa on rytmiä ja varmuutta. Paluussa on myös paljon dialogia, jossa on haettu mahdollisimman todellista kielenkäyttöä. Turkka Hautalan kyydissä on hyvä olla.

Isän ja pojan kohtaamisen lisäksi alkoholilla on keskeinen osa romaanissa. Poika peittää viinalla epävarmuuttaan ja isä katkeruuttaan. Molemmat ovat henkisesti rampoja ja ymmärrys toista kohtaa lisääntyy loppua kohden, kun menneisyys kohtaa nykyisyyden.

Huumoriakin löytyy, tosin lakonista ja piilotettua laatua. Ajoittain ajaudutaan synkkiin yksinpuheluihin, mutta nekin avaavat henkilöitä ja heidän motiivejaan.

Hautala luottaa siihen, että kokemukset ovat yhteisiä, ja silloin uskaltaa kuvata arjen pieniäkin yksityiskohtia. Mukana on hauskoja sukupolvimuistoja Dingosta, Neon 2:sta ja Jyrkistä.

Kirjan surumielinen ja koskettava tunnelma pakottaa jatkamaan loppuun. Renttua isää haluaa ymmärtää ja pojalle toivoo lisää rohkeutta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.