Thomas Pynchon: Painovoiman sateenkaari

Nyt se on tehty. Amerikkalaisen Thomas Pynchonin yli äyräiden pursuavan massiivinen Painovoiman sateenkaari on vihdoin luettu. Lähes tuhat sivua kokeellista proosaa, ja mitä jäi päähän? Iso, hahmoton hämmennys.

Alkujaan vuonna 1973 ilmestynyt Gravity’s Rainbow on nostettu kulttikirjaksi ja Pynchonin (s. 1937) pääteokseksi. Se on postmodernin leikittelyn esikuva: yhtä aikaa sekopäisen hauska ja härski kuin eklektisesti hämärä ja raskas detaljipuuro, kielellisesti yltäkylläinen ja itsetietoisesti irvaileva.

Urakka ei sovi heikkohermoisille, sillä tämä jättiläinen ei taivu lainkaan arkiymmärrykseen.

Omituista kyllä, lähtökohtaisesti romaani noudattaa selkeää tarinan kaarta. Se kertoo toisen maailmansodan loppuvaiheesta ja amerikkalaisen tiedustelu-upseerin Tyrone Slothropin odysseiasta Lontoosta natsi-Saksaan.

Kun saksalaisten V2-raketit ruhjovat Lontoota, pommitukset osuvat merkillisesti juuri Slothropin seksikumppaneiden osoitteisiin. Ja mikä vielä kummallisempaa, Slothropin erektiot ennustavat rakettien saapumisen.

Slothropista tulee legendaarinen Rakettimies, joka matkustaa rakettiasemien Vyöhykkeelle ja pyrkii pakkomielteisesti selvittämään, mitä tarkoittavat arvoituksellinen Imipolex G -materiaali, mustien Schwarzkommando-joukkojen vaalima Schwartzgerät-raketinosa ja 00000-laukaisu. Niin, Slothrop on lopulta yksi romaanin sadoista henkilöistä.

Romaanin sotakonefetisismiä selittää se, että Pynchon suoritti insinööriopintoja yliopistossa, hankki armeijakokemusta ja työskenteli lentokonetehtaassa ennen kirjailijauraansa. Julkisuutta kaihtavasta Pynchonista ei muutoin paljon tiedetäkään.

Maailmansodan loppuroihut tarjoavat julman hienon näyttämön ihmiskunnan väsyneelle rappiolle ja alitajuisille himoille. Romaanin komeimpia ja karmeimpia näkyjä on nälänhädästä riutuvan Saksan rannikolla ajelehtiva Anubis-risteilijäalus, jonka sisään eristäytynyt frakkiporvaristo viettää perverssejä orgioitaan ja mässäilee päämäärättömästi ja irti ajasta.

Pynchon romauttaa kasaan modernin tyylit: romaani kukkii dadaistista hölynpölyä, surrealistisia huumehallusinaatioita, futuristista konefetisismiä, sadomasokistista dekadenssia, klassista eurooppalaista arroganssia, sarjakuvakarjahduksia, popin alatyyliä ja mauttomuuksia. Globaalit salaliittoteoriat kohtaavat sujuvasti uskonnollisen mystiikan ja rakettitiede paranormaaliuden.

Postmodernin virnuilun hengessä kaikkea kuorruttaa ympäriinsä pörisevä pieru-kakka-huumori ja pökerryttävät musikaalikatkelmat.

Juhani Lindholmin suomennos häikäisee. Käännöstyön vaativuudesta kertoo se, että Pynchon käyttää useita maailman kieliä ja erikoissanastoa, yhdistelee ja muuntelee sanoja, viljelee slangia, änkytystä ja riimejä.

Painovoiman sateenkaari on ehdottomasti suomennostapaus, joka hakee vertaistaan viime vuosilta Leevi Lehdon uhkeasta suomennoksesta James Joycen Ulysses-romaanista.