Totuus tietoverkon kauppatavarana

Kirjat

Esa Mäkinen

Totuuskuutio

Otava 2015. 239 s.

Internet, uhka vai mahdollisuus? Dystopisessa tulevaisuusfiktiossa tietoverkko ja sitä hallitsevat ovat useimmiten pahiksen roolissa.

Toimittaja Esa Mäkinen maalaa esikoisromaanissaan Totuuskuutio ankean kuvan vuosisadan jälkipuoliskon Suomesta, missä turvallisuus on yksityistetty, lähiöt muurien rajaamia saarekkeita urbaanin kaaoksen keskellä, hiili valuuttaa ilmastonmuutoksen iskettyä täysillä päin pläsiä ja internet kaiken inhimillisen toiminnan näyttämö.

Samankaltaista ”kuinka pieleen kaikki voikaan mennä” -leikittelyä on nähty kotimaisessa kirjallisuudessa viime vuosina muun muassa Janne Kuusen Vapaus-romaanissa.

Tero Lilja työskentelee internet-jätti Celsiuksessa, jossa hänen täsmäyttäjän tehtäviinsä kuuluu maksavien asiakkaiden julkisuuden hallinta. Kuten yhtiö mainostaa, kaikilla on oikeus tulla unohdetuksi. Celsius väärentää verkkosisältöjä, peitellen maksukykyisten mokailua ja rötöstelyä. Lilja ei vaivaa päätään työnsä moraalisilla ulottuvuuksilla, kunnes hänen oma perheensä joutuu törmäys­kurssille Celsiuksen muokatun todellisuuden kanssa.

Totuuskuutio on viihdyttävä teknotrilleri, joka herättää epämukaviakin ajatuksia: tämä on todellisuusskenaario, joka voisi periaatteessa tapahtua. Harva tietää, ymmärtää tai välittää, mitä todellisuuden kulisseissa tapahtuu. Massat pysyvät tyytyväisinä reality-viihteen parissa, ja yksittäiset soraäänet ehditään vaientaa ennen kuin järjestelmä järkkyy, jos niiden piipitys edes pääsee kuuluville kaiken infohälyn keskellä. Totuuskuutiossa paperille painetusta sanasta tulee totuuden mitta.

Totuuskuution proosalliset ansiot jäävät kauemmas maalista kuin sen polttavan trendikäs tematiikka.

Kirjan henkilöhahmot jäävät nuoruuden opiskeluvuosien takaumista huolimatta ohuiksi. Tero Lilja on jokseenkin yksiulotteinen toimija, jonka rooli on viedä tarinaa eteenpäin, eivätkä sivuhahmotkaan avaudu kuriositeettejaan syvemmin.

Myös draaman kaari haipuu kesken lentonsa. Toisaalta kirjailija Mäkisen ratkaisut ovat epätavallisia ja osin tuoreita, mutta juonen jännite katoaa loppuratkaisun kynnyksellä, eikä sitä oikeastaan kummemmin edes ole. Toisaalta, tätä se elämä usein on: sinnittelyä vailla lunastuksen tuovaa punttien tasausta.

Petja Savoila