Ulla-Lena Lundberg - Jää

Suom. Leena Vallisaari. Teos & Schildts & Söderströms 2012. 366 s.

Luottamus Ulla-Lena Lundbergin taitoihin vahvistuu entisestään kirjailijan tuoreen Jää-teoksen myötä.

Romaani kertoo saaristoseurakuntaan saapuvasta papista Petteristä, hänen perheestään sekä kirkkosaarta ympäröivien kylien asukkaista sotien jälkeisinä vuosina.

Kovin verkkaiselta ja arvoitukselliselta vaikuttaa elämä Luodoilla, mitä vaikutelmaa on omiaan vahvistamaan papin vierailu mantereen ja pääkaupungin puolella.

Jää ei ole millään muotoa helppo teos, mutta palkitsee lukijansa monella tapaa. Tarina rakentuu hitaasti ja huolellisesti, punoutuu säie säikeeltä yhä intensiivisemmäksi.

 

Papinrouvan arkisten askareiden tunnelmaan pääsee yhtä hyvin kiinni kuin hänen luonteeseensa.

Ulla-Lena Lundbergin kerronta onkin omaa luokkaansa: henkilöhahmot piirtyvät muutamin tarkoin sanansäilän sivalluksin kuin pensselinvedoin.

Petterin ja Mona-vaimon ajatukset kuvaavat heidän sisäistä maailmaansa vahvasti ja sävykkäästi.

Yhtä lailla välittyy tunne kahdesta pienestä tyttölapsesta, joista nuorempi on sivumennen sanottuna kyllä mainio persoona.

Lillus-tyttö rakastaa possuja siinä määrin, että taitaa haluta itsekin olla sellainen.

Lapsi nukkuu sian kanssa, ja isosisko arvelee sen johtuvan siitä, ettei Lillus tiedä olevansa ihminen.

 

Saaristolaiselämän kuvaus on kiinnostavaa, se soljuu viehättävästi eteenpäin ja vie mennessään.

Luotsit, merivartiosto, kalastajat, liikaakin näkevä postinkuljettaja, he kaikki tietävät kunnioittaa luonnon voimaa. Merituulet puhaltavat ja jää natisee monella sivulla niin, että sen voi miltei kuulla.

Lundberg on syntyisin Kökarista ja asuu nykyään Porvoossa, joten merellisen kuvauksen aitous on sitä kautta ymmärrettävissä.

Petter-pappi on herkkä ja komea, pidetty mies, joka kuitenkin joutuu välillä miettimään, missä menee välittämisen ja myötätunnon raja.

Tarinan huippukohtiin kuuluu ehdottomasti kuvaus 16-vuotiaan Petterin ja talon palvelijattaren lihallisesta hetkestä. Kyseisen Hildan Petter tapaa uudestaan matkustettuaan Porvooseen pastoraalitutkintoon, joka on vähällä mennä täysin mönkään mokoman takia.

 

Kun Petter ja Mona aloittelevat kolmatta talvea Luodoilla, siltatyö alkaa edistyä mukavasti. Se on ilon aihe, koska sillan valmistuttua papin ei tarvitse enää lähteä kovalla myrskyllä jäille eikä veneeseen.

Tässä pisteessä Jään kaari alkaa kasvaa vauhdilla kohti vääjäämätöntä kliimaksiaan. Lukija henkäisee moneen otteeseen – niin syvältä kouraisevasta ahdistuksesta kuin silkasta ihastuksesta.

Lundberg onnistuu häikäisemään entistäkin kirkkaammin. Kauniin kiitoksen lausun myös suomentaja Leena Vallisaarelle, joka aistii herkästi sävyt ja taitaa kielen.

Tällä tavoin kirjoitettu romaani vetää nöyräksi, väkisin.

Anu-irmeli Sallamo-Lavi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.