VESA KARONEN JA PANU RAJALA - Yrjö Jylhä. Talvisodan runoilija.

VESA KARONEN JA PANU RAJALA Yrjö Jylhä. Talvisodan runoilija.

Otava 2009. 351 s. Joulukuun seitsemäntenä 1939 luutnantti Yrjö Jylhän johtaman komppanian miehet lähestyivät Taipaleenjoen Koukunniemessä sijainneita taloja, joiden piti olla suomalaisten hallussa. Taloista kuitenkin iski tulitus vastaan. Alkoi taistelujen sarja, jossa ensikertaa tulessa olleista miehistä kaatui 25 ja haavoittui 14. Heihin kuului myös komppanian päällikkö.

Yrjö Jylhä oli kirjoittanut aiemmin kuolemasta runoja, mutta todellisen taistelun muisto jäi kalvamaan häntä lopun elämää. Olisiko hän voinut toimia tilanteessa toisin? Miesten kaatumisesta Jylhää ei syyttänyt kuin Jylhä itse.

Vesa Karonen ja Panu Rajala avaavat loppuiäkseen sodan painaman miehen elämän. Miesten ratkaisu on ollut kirjoittaa teoksen osat erillään.

Rajala kirjoittaa Jylhän nuoruudesta ja loppuvaiheista sekä yleensäkin yksityiselämästä, Karonen taas sota-ajasta ja tunnetuimmasta teoksesta, yleisesti merkittävimpänä talvisotakuvauksena pidetystä runokokoelmasta Kiirastuli (1941).

Teos noudattaa Rajalan useiden aikaisempien kirjojen tapaa, että lopussa on vain muutamia viitteitä lähdeaineistoon. Niinpä lukijalle ei aina selviä, pohjautuvatko tiedot arkistomateriaaleihin, haastatteluihin vai Jylhän runojen pitkälle menevään tulkintaan.

Aika lailla varausta täytyy ottaa Rajalan lyhyimpiin tiivistyksiin kirjailijasta kuten väitteeseen, että tämä oli sadomasokisti ja naistenvihaaja. Sujuvasti Rajala kyllä kirjoittaa.

Tulenkantaja Nuoruudessaan Yrjö Jylhä kuului Tulenkantajien väljään kirjailijaryhmään. Olavi Paavolaisen ympärille syntyneen piirin boheemiuteen, päihteineen ja seksuaalisine kokeiluineen Jylhä ei täysin sopinut.

Myöskään riutuva runoilija hän ei ollut. Jylhän urheiluharrastuksiin kuului erityisesti nyrkkeily. Kun tähän fyysisyyteen lisää Jylhän luonteeseen kuuluneen ja ehkä myös tarkoituksella esittämän harvasanaisuuden varsinkin tunteiden kohdalla, niin häneenkin voisi liittää aikalaiseen Ernest Hemingwayhin liitetyn kysymyksen: "voiko kukaan oikeasti olla noin miehekäs".

Miehekkääseen tyyliin kuului myös urheilurunojen kokoelma Viimeinen kierros (1931), joka syntyi kustantajan toivomuksesta. Tilauskokoelmaksi syntynyt teos jäi pois Jylhän valikoimasta Runoja (1943).

Omien runojen lisäksi Jylhällä oli kunnianhimoa kääntäjänä. Kaikkien Shakespearen näytelmien kääntäminen jäi haaveeksi. Toteutuneet käännökset useista klassikoista kuten Romeosta ja Juliasta, Hamletista ja Macbethistä päivittivät kuitenkin elävästi Cajanderin vanhentuneita käännöksiä.

Syyllisyyden paino Harvasanaisen miehen vuonna 1929 solmima avioliitto ei ollut onnellinen. Sekä runoilijalla että Kirsti-puolisolla oli henkilökohtaiset ongelmansa.

Yrjö tunsi vastuuta puolisostaan ja tämän sotavuonna 1943 tapahtuneen kuoleman jälkeen tunsi syyllisyyttä, ettei ollut tehnyt kaikkeaan hänen hyväkseen. Ilmeisesti hän ei kyennytkään. Vaikutelmaksi jää, että Jylhällä ei juuri ollut muuta ongelmanratkaisukeinoa kuin nyrkki.

Olavi Paavolainen totesi tavatessaan Jylhän ensi kerran, että viimeinkin "olen kohdannut miehen", ja tyypilliset suomalaisen miehen ongelmat Jylhässä tuntuvatkin kiteytyneen.

Sodan aikana velvollisuudentunto miehistä ja tunne keskeneräisestä suurtyöstä sai kirjailijan haluamaan selvitä hengissä. Myöhemmin kunnon heikettyä ja työkyvyn mentyä kirjailija päätyi synkkään ratkaisuun. Hän ampui itsensä 30.12.1956 pistoolilla, jollaisia oli hankittu tuhansittain Suomen armeijalle ennen talvisotaa.

Kirjoittaja on tohtorikoulutettava Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitoksella.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.