Ville Hytönen: Tarina Herra Nallesta, joka ei löytänyt paikkaansa maailmasta.

Pankkiiri Björn Wahlroosin epävirallinen elämäkerta. Kuvitus Mika Vaaranmaa. Savukeidas 2016. 47 s.

Ville Hytösen kirjoittama ja Mika Vaaranmaan kuvittama Tarina Herra Nallesta, joka ei löytänyt paikkaansa maailmasta on pelkistetty elämäkertasatu pankkiiri Björn Wahlroosista.

Tarina kiteytyy tammenterhojen keruuseen. Kuka kerää, kuka välittää ja ketkä tammenterhojen siirtelystä hyötyvät, sitä vatkataan ”eräässä pohjoisessa metsässä”.

Tarina virittää tuntumaansa A. A. Milnen Nalle Puhin. Nalle Puh on toki perso hunajalle ja tykkää siten makeasta elämästä, mutta ei tietenkään ystävien ja muun metsän väen hyvinvoinnin kustannuksella. Nalle Puh on ehkä pieniälyinen karhu mutta myös maailmanluokan pohdiskelija. Tarinassa Herra Nallesta kohdataan toisenlainen karhu, jonka kehityskaarta kirja ehdottaa vertaamaan pankkiiri Wahlroosin edesottamuksiin.

Wahlroos oli nuorena kallellaan vasemmalle, taistolaisten porukoissa. Sitten takki ja kelkka kääntyivät, ja hänestä sukeutui iso vaikuttaja rahapiireissä.

Satukirjan Herra Nalle suosii ensin tammenterhojen jakamista kaikille tarvitseville, mutta huomaa sitten, että kasasta tulee todella iso, kun yksi saa kaikki terhot.

Tarina Herra Nallesta ei ehkä kuitenkaan kiinnity sen tarkemmin yksittäiseen uusliberalismia kannattavaan mammonan palvelijaan. Kyseessä on moraliteetti.

Sadun opetus on, että tuho tulee maailmaan ahneuden kautta. Rikastuminen johtaa rikastumisen himoon, mistä ei seuraa tarpeen tyydyttymistä. Alkoholisti ei voi juoda itselleen kestävää hyvinvointia. Siellä, missä himoitaan hulluna rahaa, viinaa tai tammenterhoja, aina myös kärsitään.

Mustavalkoinen graafinen kuvitus kattaa kaikki kirjan aukeamat, ja teksti virtaa ohuena nauhana sivujen alareunassa.

Viimeisen aukeaman koko lailla totaalinen synkeys tiivistää koko homman.

Auttaisiko tämä satu lapsia ymmärtämään itsekkyyden typeryyden vai avaisiko aikuislukijoiden silmät näkemään tammenterhokukkulan päällä keikkuvan karhun itse aiheutetun yksinäisyyden? Molempi parempi.