Ville Laamanen & H. K. Riikonen (toim.): Olavi Paavolainen. Volga virtaa nyt Moskovaan. Kirjoituksia Neuvostoliitosta.

Teos 2016. 280 s.

Kun lukee Olavi Paavolaisen Neuvostoliittoa käsitteleviä matkamerkintöjä ja raportteja varsinkin Volgalta ja Kaukasukselta, ei voi kuin hämmästellä. Paavolainen pärjäisi korkeatasoisten matkaoppaiden laatijana nykypäivänäkin. Monet tekstit ovat kestäneet aikaa ihmeteltävän hyvin.

Paavolaisen Synkkä yksinpuhelu on hänen tunnetuin kirjansa. Neuvostoliitto-matkasta olisi voinut jalostua vuosina 1939–40 jopa vähemmän synkkä tarina, mutta talvisota keskeytti hankkeen. Materiaalin läpikäymisen ja kirjoitustyön piti valmistua vuoden 1940 lopulla. Voi kai sanoa, että Stalin päätti toisin – eikä Gummerus saanut koskaan käsikirjoitusnippua pöydälleen.

Ville Laamanen ja H. K. Riikonen ovat vastikään vuonna 2014 kirjoittaneet omat tietoteoksensa Olavi Paavolaisesta. Heillä on näkemystä ja myös tuoretta sanottavaa kohteestaan.

Volga virtaa nyt Moskovaan -kirjan alkupuoli, 85 sivua, ovat eräänlaista esipuhetta tai pohjustusta aiheeseen. Laamanen ja Riikonen kertaavat ja käyvät noilla sivuilla läpi Paavolaisen Neuvostoliitto-suhdetta, aikaisempia kirjoituksia ja myös kokoavat pala palalta matkan alkuvaiheet Leningradissa ja Moskovassa.

Mukana kirjassa on muutama aikaisemminkin julkaistu teksti, esimerkiksi tyylillisesti lennokkaat Pietari–Leningrad ja Volga. Muutamat harmittavan sirpaleiset ja keskeneräiset otteet ovat vasta aihioita tulevalle Neuvostoliitto-kirjalle.

Erittäin mielenkiintoisia ovat ne raportit, joiden laatijoina olivat Paavolaisen kanssa toimineet tulkit ja muut esiliinat. Vierailua isännöi NKVD:n eli ”Sisäasian kansankomisariaatin” alainen ”Yleisliittolainen ulkomaisten kulttuurisuhteiden yhdistys”, VOKS. Raporttien mukaan Paavolainen oli kohtalaisen hankala tulkattava ja isännöitävä, koska saattoi viipyä jossakin museossa koko päivän – ja halusi usein lähteä omille teilleen. Moni hämmästeli hänen paneutumistaan ja tietomääräänsä.

Paavolainen vietti Neuvostoliitossa touko–elokuussa 1939 miltei kolme kuukautta. Hän oli hakenut Neuvostoliitto-matkaansa varten viisumia jo aikaisemminkin, mutta vasta Hella Wuolijoen puututtua asiaan kävi kutsu Moskovasta.

Paavolaisen Venäjä-suhteelle löytyy selitys hänen taustastaan. Kannaksen Kivennavalla vietetty lapsuus ja isän Pietarin matkat poikansa kanssa jättivät jälkensä. Myös venäjän kielen taito oli vähintäänkin välttävä.

Myöhemmin Paavolainen keräsi erilaista leikemateriaalia Neuvostoliitosta. Jo Suomessa hän oli tavannut kaksi kuuluisaa kirjailijaa, Vera Ibnerin ja Boris Pilnjakin, joka sittemmin teloitettiin 1938. Sodan jälkeen hän sai Hertta Kuusiselta syvempääkin arkielämän tietoa naapurimaasta, jossa myös vielä vieraili.

Ehkäpä hän vuoden 1939 matkalla opetteli asiaankuuluvien ruokajuomien ohella myös vodkan ryyppäämistä, josta sittemmin tuli ongelma.

Matkakertomuksissaan Paavolainen ei ota kantaa Stalinin terroriin tai suomalaiskommunistien kohtaloon. Totta kai hän oli pahimpien terrorivuosien 1937–38 tapahtumista tietoinen. Poliittista julistusta ei myöskään ole, mutta välillä Paavolainen intoutuu lähes hurmioon Leningradia, Volgaa ja Kaukasuksen luontoa kuvatessaan.

Myös arkkitehtuuri ja kuvaamataiteet sekä historialliset taustat kiinnostavat häntä kuten kulttuurielämä ja esimerkiksi lastenkasvatus.

Pentti Stranius