Beethovenin luontodraama säkenöi

KUOPION KAUPUNGINORKESTERI Sinfoniasarja II

Kuopion Musiikkikeskus 3.2. W.A. Mozartin Figaron häiden alkusoitto käynnistyi kapellimestari Sascha Goetzelin johtaman orkesterin hallittuna sähkönpurkauksena, siirtyi hivelevään herkkyyteen, palasi vaikuttavien nousujen kautta intensiiviseen, voimalliseen lataukseen.

Epäilemättä wieniläisklassismi on Goetzelilla ja kaupunginorkesterilla parhaiten sormenpäissä. Niinpä Mozartin alkusoiton kokonaishahmokin rakentui aivan leikiten ehyeksi, samoin sointi rikkaaksi ja lempeäksi. Oivallinen avaus siis.

Erinomainen asia, että orkesterin sisältä löytyy myös konserttotason solistista voimaa. Mikään erityinen merkkiteos ei Richard Straussin (1864-1949) Käyrätorvikonsertto nro 2 Es-duuri liene, mutta teknistä haastetta sen viimeisessä osassa on, myös Seppo Parkkiselle aivan riittävästi.

Ensimmäisen osan pitkät sävelet Parkkinen toteutti rauhallisesti, jopa matemaattisella otteella. Kohdin hän rakensi lepäävää tunnelmaa, orkesterin seuratessa pian sulokkaasti haaveillen. Toiseen osaan muodostui, niin ikään pitkien sävelten kautta, suorastaan juhlallista tasapainoa.

Sekä Parkkisen että orkesterin tulkinta ja vapautunut ilmaisuenergia syttyivät parhaiten teoksen kolmannessa osassa. Lopun fortissimo oli, orkesterin käyrätorvien tullessa solistin mukaan, lähes kliimaksinen.

Minkä verran nuoteissa pitäytyminen kenties rajoitti Parkkisen tulkinnan spontaania vapautuneisuutta, sitä on vaikea sanoa. Balanssi orkesterin kanssa oli hyvä. Orkesterin soinnin sisäinen kiinteys ei kuitenkaan ollut Mozart-soiton tasoinen.

Beethovenin Sinfoniaa nro 6 F-duuri voi kuunnella yhtä hyvin puhtaana absoluuttisena musiikkina tai ohjelmallisena säveltäjän partituuriin tekemiin sanallisiin merkintöihin nojautuen.

I osan usein toistuva selkeä pääteema jäsensi kuulijalle osan melodisen rakenteen luontevasti. Goetzel ja orkesteri tekivät osasta kukoistavan pastoraalisen ilon energian ilmauksen.

II osan ("Purolla") hahmottelivat sordinoidut jouset suloiseksi, raikkaaksi, viipyileväksi suvannoksi. Osan lopussa huilu, oboe ja klarinetti esiintyivät leikillisesti purolle lennähtäneinä lintuina.

III osassa kuulija vietiin maalaistanssien pariin. Niistä Goetzel ja orkesteri tekivät lennokkaan riehakkaita, paikoin suorastaan dionyysisen juopuneita. Draama kiihtyi IV osan räjähtävässä ukkosessa ja tuulessa. Osan teho oli kerrassaan huima.

V osan soinnin eteeriset valosävyt tekivät siitä ylistyksen ja ilon juhlallisen laulun.

Pastoraalisinfonian tulkinta oli tosi menestys.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.