Gommi ja Pommi -perhekonsertti

Kuopion Musiikkikeskuksessa 17.1.

Niekkujen ja nasaalin hallinnassa ei ole kahta voittanutta. Gommi ja Pommi (M.A. Numminen ja Pedro Hietala) kohkasivat tuttuun tapaan kaupunginorkesterin säestyksellä Minä soitan harmonikkaa -konsertissa.

Vuorottelu harmonikka-banjo-säestyksen ja orkesterin välillä yllätti hauskoilla uustulkinnoilla. Hietalan sooloon Olin tyrmässä sinfoninen soundi toi koomista painoa, ja Nummisen Limonaadiin elokuvallista lempeyttä.

Laulujen tönkköys an sich oli sinfonista äänimattoa vasten kaiken huumorin syy ja lähde. Kirsikka kakun päällä oli Valtavaan jänikseen ujutettu Mozartin 40. sinfonian alkusoitto, josta syöksy humpparalliin kävi sujakasti kuin mäenlasku.

Aikuisyleisöön välispiikkien kujeilu upposi kuin laakapallo. Kirsi Kunnaksen hengessä susipiirros on susi piirros eikä kissa muuta laske kuin plus- ja miinusmäkeä. Vanhempien hykertely levisi orkesteriin ja erityisesti paraatipaikalla istuviin ykkösviuluihin.

Lapsikatsojat konsertti piti otteessaan ja pisti tanssimaan laulujen mukana. Kolmen vartin maagisen rajan jälkeen lumous petti, mutta kärsivällinen enemmistö jaksoi hyvin loppuun saakka. Tunnin ja kymmenen minuutin kestosta olisi silti voinut nipistää välisoiton pois tai lakaista sen maton alle.

Eläinten luikahdettua tauolle vetovastuu siirtyi kapellimestari Esa Heikkilälle. Heikkilän pikakurssi sinfoniaorkesterista esitteli sektioita ja niiden luonteita sankarivaskista patarumpuihin.

Kaksikon paluuta seurasivat sekä suurimmat hitit että rytmitajun horjahdus. Kuinka saisin rikki kookospähkinän -laulun jälkeen sisäisestä kellosta loppui veto – orkesterin ja laulajien yhteinen syke erosi rajuimmillaan pisteellisen neljäsosan verran. Heitoista huolimatta illan saldo koko perheen konserttina jäi reilusti plussan puolelle.

Aleksi Paalimäki

Uusimmat

Konsertit

Kuopion kaupunginorkesteri: Sinfoniasarja III

Konserttiarvio: Saimaa Sinfoniettan tarjoilemat isot äänimassat heijastelivat ikävästä Poleenin salissa

Kuopion kaupunginorkesteri: Mestari Radovan

Kuopion kamarimusiikkiseura: Viimeinen valonsäde

Kuopion kaupunginorkesteri: Sinfoniasarja I

Kuopion kaupunginorkesteri: Sinfoniasarja VIII

Kuopion kaupunginorkesteri: Sinfoniasarja VII

Kuopion kaupunginorkesteri: Sinfoniasarja VI

Steve n Seagulls

Leavings-orkesteri: Itkisitkö onnesta?

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.