Hukka ja Mama

UMK:ssakin vieraillut Hukka ja Mama jätti keikkaillastaan käteen ristiriitaisen ja hieman pliisun maun. Pehmofolkin estetiikka on helppoa ja harmitonta kulutettavaa, mutta ilman kummempia koukkuja ei juuri ylitä huomiokynnystä.

Sääli, sillä persoonallisen duon toivoisi ampuvan vielä kovemmilla panoksilla ja nousevan määrätietoisesti kompin yläpuolelle.

Martina Myllylän laulumateriaali on persoonallisen ja miellyttävän kuuloista, mutta ulosanti hitaasti lämpeävää. Tämä jätti hetkittäin valtatyhjiön vahvan kompin ja solistin välille, kunnes tasoittui alkulämmittelyn jälkeen tolalleen.

Lasse Hukan ja Myllylän äänien värit sopivat hyvin duolauluun, mitä kriitikon puolesta saisi tuoda vielä runsaammin ja rohkeammin esille.

Yhtyeen kiistattomasti suurin kauneusvirhe on melodioiden ja lyriikoiden yhdentekevyys. Suurin osa Hukan ja Maman tuotannosta kattaa hyvää ja helposti kuunneltavaa huttua, joka puuduttaa kuulohermot ja sujahtaa pois ilman mainittavia muistijälkiä.

Instrumenttivälikkeissä on sinänsä hyviä ideoita, mutta ne eivät yksin riitä kappaleiden tukijalaksi. Iloisena poikkeuksena toimivat UMK:ssakin kilpaillut Selja sekä vähemmän tunnettu Aquarius, joiden kummankin tarttuvuus ja kaupallinen potentiaali nousevat muun tuotannon yläpuolelle.

Kipakka Pölyhiukkasia ilmassa pääsi vielä räväyttämään setin lopussa ja näyttämään, mihin ilmaisuun Hukka ja Mama parhaimmillaan kykenee. Terassidynamiikka ja tyylikkäät fermaatit nostivat kappaleen sellaisiin sfääreihin, että encoren poppiosuudet jäivät niiden rinnalla armotta hopeasijalle. Jälkimaku illasta on nihkeä – paljon hyvää ja kaunista, mutta punainen lanka kadoksissa.

Aleksi Paalimäki