Huumorin kukka jää nupuksi

Savonlinnan oopperajuhlat

La Fenice

Kantaesitys, Olavinlinna, 6.7.2012

Olavinlinnan salin näyttämöllä tekniikka viimeistelee vielä lavasteita esityskuntoon yleisön tullessa sisään. Harjataan, naputellaan, kiillotetaan – viimeistään siinä vaiheessa, kun yksi miehistä säntää juoksuun tajuaa, että tämä on osa esitystä. Tekniikan miehet eivät juokse.

Kimmo Viskarin lavastus on toimiva, oopperatalon tunnelmaan vievä, mutta silti ajaton ja paikaton. Oopperataloa selkeimmin kuvaa valtava vinoseinäksi asetettu paikkakartta.

La Fenice perustuu lähtöajatukseltaan tositapahtumiin. Venetsian oopperatalo todella paloi vuonna 1996 korjauksia tekevien sähkömiesten sytytettyä pienen palon välttääkseen töiden viivästymisestä johtuvia sanktioita. Koko talo paloi poroksi.

Kimmo Hakolan musiikki vie helposti mukaansa. Ajoittain korviin tulee tarkoituksellista lainaa, joka stimuloi kuulijaa, musiikki virtaa tehokkaasti ja orkestraatio on monipuolista.

Orkesteri kuitenkaan ei venynyt illassa parhaimpaansa, värejä ja tehoja ei nostettu esiin niin paljon kuin olisi voinut. Ja pahin ongelma usein ensimmäisen ja toisen näytöksen aikana oli, että orkesterin vellova massa peitti laulajien äänet täysin.

Kuulemani mukaan säveltäjä itse on sitä mieltä, ettei tämä häiritse. Minua se häiritsee. Jos laulajille kirjoitetaan laulettavaa tekstuuria jolla kuljetetaan teoksen tarinaa eteenpäin, pitää tekstin kuulua.

Toki orkesteri olisi voinut tehdä paljon enemmän – etupäässä kapellimestari Jari Hämäläinen, mutta myös soittajat, käyttämällä omia korviaan – mutta teoksessa on myös useita kohtia joissa materiaali on kirjoitettu niin, ettei laulajan oikeastaan ole teknisesti mahdollista kuulua selkeästi.

Väliajan jälkeen, kolmanteen näytökseen, musiikki ottaa oudolla tavalla ison askelen traditionaaliseen suuntaan, tämän hyvänä seurauksena tosin orkestraatio kevenee ja laulajat pääsevät näyttämään taitojaan hyvällä sointialueella.

La Fenice on koominen ooppera mutta mukana on myös paljon traagisia tapahtumia sekä tietenkin asiaankuuluva rakkaustarina.

Komiikka on vaikea laji – mikä huvittaa yhtä, ei liikauta toista. Kaiken ei tarvitse tietenkään koko tuhatpäistä yleisöä koskettaakaan. Itse koin toisen näytöksen palomiesklovnien esityksen oopperassa täysin irralliseksi ja turhaksi. Monien mielestä se oli suunnattoman hauskaa.

Teoksesta nimenomaan komiikan suhteen jäi olo, että pienemmällä yrittämisellä tarina olisi kuitenkin rakentunut ehyemmäksi – ja hauskemmaksi - kokonaisuudeksi. Tuntuu kuin siellä täällä ”lippalakkioopperaa” rakennettaessa mopo olisi karannut käsistä ja kaikki ovat saaneet tuoda hupaisia ideoitaan mukaan. Kesäteatterioopperaa?

Hakola hallitsee kyllä tyylit ja osaa parodioida. Loistokkaasti tämä nousee esiin heti kolmannen näytöksen alussa, kun komisarion roolin esittänyt Sirkka Lampimäki laulaa upeasti aariansa, jossa hän lupaa selvittää Fenicen polton syylliset. Sopraanojen keskeisimmät oopperakliseet tuotiin tyylikkäästi esiin. Laulajakaartista esiin nousi myös Tuija Knihtilän Mamma sekä upeasti toiminut oopperajuhlakuoro. Kuoron harmoniat olivat kohdallaan ja esiintyminen muutenkin linjakasta.

Päärooleja laulaneet sähkömiesserkukset Ettore (Dinyar Vania) ja Michelangelo (Burak Bilgili) sykähdyttivät vasta kolmannen näytöksen aikana, ensimmäisessä ja toisessa näytöksessä etenkin Bilgilin basso jäi orkesterin peittoon.

Kantaesityksen lavalle tuonti on toki aina oma juttunsa – nyt kuitenkin viikko lisää aktiivista harjoittelua ja koko esittäjäkoneiston yhdessä toimimista olisi ollut melkoisen tarpeellista.

JUSSI MATTILA

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.