Kangasniemen laulukilpailu

Finaali Kangasniemi-salissa 17.7.

Kangasniemen laulukilpailun finaaliin valittujen kahdeksan laulajan joukossa oli tänä vuonna ilahduttavasti eri äänialojen edustajia. Neljän sopraanon lisäksi kuultiin mezzosopraanoita, tenoreita ja bassoja.

Usean laulajan kohdalla se, mitä elekielellä ilmaistiin lavalla, välittyi ääneen vaihtelevalla menestyksellä. Sävyjen ja värien käyttö, joka toki vaatii vahvaa tekniikan hallintaa ja sisäistämistä, jäi turhan vähäiseksi.

Kisan voittaneen savonlinnalaisen Maiju Vaahtoluodon mezzosopraanossa on syvyyttä heti Linjaman laulun Eia Liebe alkusävelistä lähtien. Äänessä on rehevyyttä, sävyjä hivenen lisää jää paikoin kaipaamaan, teknisesti Vaahtoluodon laulu pysyy hienosti kasassa ja ääni kantaa vaivattoman oloisesti.

Kisassa toiseksi sijoittunut Maria Mannermaa on kantavaääninen sopraano – Leonoran aaria Verdin oopperasta Kohtalon voima viimeistään näytti forteissa, että Mannermaan äänivarat ovat finalistien vahvimmasta päästä. Vähän yksitotinen vaikutelma hyvin hallitusta ohjelmasta kuitenkin jäi.

Jaetulle kolmannelle sijalle sijoitettiin kisan kaksi tenoria, Heikki Halinen ja Heikki Hattunen. Halinen omaa hienon äänimateriaalin, värejä löytyy ja muutamia vaikeita ylä-ääniä lukuun ottamatta suoritus oli ehyt ja vakuuttava.

Hattunen oli yksi niistä laulajista, joilla sisältö ulottui myös äänen sointiin. Schubertin An Silvia oli sävykäs ja eloisa, julistavuus Bashmakovin teoksessa Tunnustus kohdallaan, Mirolybovin Molitka soi uljaasti, Kuda, kuda Tšaikovskin oopperasta Jevgeni Onegin oli koskettava.

Uusimmat

Konsertit

Kuopion kaupunginorkesteri: Sinfoniasarja VIII

60 Degrees Quintet: Opera!

Kuopion kaupunginorkesteri: Hiljaisen viikon konsertti

Kuopion kaupunginorkesteri: Sinfoniasarja VII

Kuopion kaupunginorkesteri: Laulu tulipunaisesta kukasta

Kuopion kaupunginorkesteri: Sinfoniasarja VI

Kuopion kaupunginorkesteri: Sinfoniasarja V

Kuopion kaupunginorkesteri: Sinfoniasarja IV

Kuopion kaupunginorkesteri: Sinfoniasarja III

Konserttiarvio: Saimaa Sinfoniettan tarjoilemat isot äänimassat heijastelivat ikävästä Poleenin salissa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.