Kuhmon kamarimusiikki: Iisalmi 21.7.

Astor Piazzollan Tango Nuevossa on jotain maagisen huumaavaa. Musiikki vain yksinkertaisesti vie mukanaan.

Piazzolla oli tangon uudistaja, joka halusi tehdä musiikkia enemmän korvan kuunneltavaksi kuin jalkojen vietäväksi. Argentiinalainen tango sai mukaansa jazzin ja klassisen musiikin – mm. Stravinskin rytmiajattelun – vaikutuksia. Jokainen Piazzollan teos on omanlaisensa seikkailu.

Illan konsertin kokoonpano oli hyvin uskollinen Piazzollan omille soitinkokoonpanoille. Kerrassaan upeat muusikot, jotka soittivat hyvässä tasapainossa, toisiaan kunnioittaen ja tilaa antaen.

Ainoastaan pianisti Natasha Kudritskajan työskentely jäi hetkittäin peittoon, mikä tosin johtui pienestä flyygelistä, joka salissa on tällä hetkellä käytössä. Silloin kun Kudritskajalla oli tilaa kuulua, hänen soittonsa tulisuus ja tunteellisuus nousivat hienosti esiin.

Marcelo Nisinman, jonka sovituksia Piazzollan teoksista, sekä omia sävellyksiä konsertissa kuultiin useita, soittaa bandoneonia kuin Piazzolla konsanaan – myös fyysisesti, seisaaltaan, jalka tuolilla leväten. Persoonallinen kontrabasisti, Zoran Markovic, eläytyy musiikkiin vahvasti ja välillä intoutuu viemään kontrabassoaan tangon pyörteisiin. Alberto Merisca loihti kitarastaan uskomattomia sävyjä ja värejä ilman valtavaa efektilaitteiden patteristoa. Aivan omaa luokkaansa on myös viulisti Daniel Rowland, joka ei kaihda ottaa instrumentistaan irti koko äänikirjoa jonka siitä saa – huikean kuulaista huiluäänistä rajuihin kuivina kirskahteleviin rytmiefekteihin.

Konsertin aloitti Enkeli-sarja, jota Piazzolla ei ole säveltänyt varsinaiseksi kokonaisuudeksi. Muutama osista on musiikkia näytelmään El tango del Angel, loput sävelletty eri aikoihin.

Kappaleet muodostavat yhdessä soitettuna kuitenkin vaikuttavan, koskettavan kokonaisuuden: rytmistä karheutta, vahvaa dynamiikkaa, aksentteja, henkeä salpaavan kauniita pianissimoita ja vahvaa intohimoa.

Konsertissa kuultiin myös tiukkarytminen, teräväsointinen Nisinmanin oma sävellys Hombre Tango, joka tällä kokoonpanolla soi äärimmäisen vahvana ja energisenä.

Myös Nisinmanin omat sovitukset Osvaldo Tarantinon ja Piazzollan tangoista olivat huumaavia, tyrmäävän rohkeita.

Herkkyyttäkin Nisinmanin sovituskynästä irtoaa – Piazzollan tango Jeanne y Paul soi bandoneonin ja viulun duettona romanttisen lempeänä.

Piazzolla ei kuvaa enkeliä ja paholaista musiikillisesti vastakohtaisina. Lopussa kuultu paholaissarja soi kuten enkelisarja – voimakkaasti dissonoiden, mutta toisaalta äärimmäistä lempeyttä täynnä – Romance del Diablo kuulunee kauneimpien ja koskettavimpien koskaan sävellettyjen teosten joukkoon.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.