Musiikin siivin historiaan

Savonlinnan oopperajuhlat

100-vuotisjuhlagaala

Olavinlinna, 5.7.2012

Savonlinnan oopperajuhlien 100-vuotisjuhlagaalan ohjelmisto oli rakennettu historiaa luotaavasti ja esitellen muutakin kuin oopperoiden takuuvarmoja hittinumeroita. Laaja solistikaarti, taitava orkesteri ja suuri kuoro mahdollistivat monipuolisen musiikkikattauksen.

Konsertin avasi Alkusoitto Melartinin oopperasta Aino, taitavasti rakennettu kooste oopperan keskeisistä teemoista jonka orkesteri maalasi asiaankuuluvalla lyyrisellä hempeydellä ja sävyillä.

Beethovenin Fidelion kvartetossa Mir ist so wunderbar nuoret suomalaislaulajat Marjukka Tepponen, Minna-Liisa Värelä, Jussi Myllys ja Mika Kares osoittivat ilahduttavaa ensemblelaulutaitoa. Kvartetin nautittava yhteissointi uhkasi tosin salissa jäädä hetkittäin turhan voimakkaasti soittavan orkesterin alle.

Venäläisbasso Mikhail Kazakovin esittämä Boriksen monologi Dostig ja vysei vlasti oopperasta Boris Godunov nousi yhdeksi konsertin huippuhetkistä. Hieno, täyteläinen bassoääni kantoi ja täytti salin syvällä, pyöreällä soinnillaan. Kazakov sytytti yleisön reaktiot ansaittuihin suuriin suosionosoituksiin.

Mika Kareksella on komea, ehytsointinen linjakas basso, joka ei tosin aivan vielä täytä Kokkosen Viimeisten Kiusausten Paavon saappaita monologissa En saa ovea auki. Kokkosen upea orkestraatio kävi herkästi peittämään laulajan alleen forteosuuksissa.

Savonlinnan oopperajuhlakuoro näytti osaamisensa upealla tavalla Aulis Sallisen Punaisen viivan kuorokohtauksessa Onko Suomessa kevät. Täyteläinen sointi, joka hehkuu myös hiljaisissa hetkissä linjakkaana. A cappella -osuuksissa on kuultavissa viime vuosina ohjaksissa olleen Matti Hyökin kädenjälki.

Matti Salminen ei pettänyt yleisön odotuksia Filipin monologissa Ella giammai m’amò! Verdin oopperasta Don Carlo. Basso soi linjakkaana, mutta tällä kertaa myös yllättävän herkin sävyin. Auktoriteetillaan Salminen kykeni myös hivenen kahlitsemaan kapellimestari Jari Hämäläisen menohaluja.

Konsertin suurin ongelma oli oikeastaan solistien ja kapellimestarin ajoittain toistuvat erilaiset aikakäsitykset. Osan voi luonnollisesti laskea lava-asettelun piikkiin: solisteilla ja kapellimestarilla ei ollut selkeää katsekontaktia. Ilmeisesti tämän saman ongelman vuoksi orkesterikin joutui ajoittain soittamaan niin varman päälle, ettei kaikkiin herkimpiin sävyihin päästy kiinni. Esimerkiksi Puccinin Toscan ensimmäisen näytöksen finaalissa jousistoon ei syttynyt täyttä hehkua, kaartuilevaa laulavuutta, joka musiikille on tässä niin ominaista.

Syksyn ja pitkälti keväänkin ajan taukoa esiintymistä pitänyt Juha Uusitalo nähtiin jälleen Savonlinnan lavalla. Wagner-miehenä tunnettu baritoni taipui aikaisemmin kuultua Beethovenin Pizzarroa paremmin Puccinin Toscan Scarpian rooliin, Te Deum -kuoron saattelemana.

Sopraano Kristin Lewis tulkitsi Aidan aarian O Patria mia herkkäsointisesti ja virtuositeetillä, baritoni Vladimir Moroz olisi kaivannut Oneginin aariaansa hieman enemmän intohimoa. Jaakko Ryhänen lauloi Greminin aarian Ljubvi vse vozrasti pokorni taatulla varmuudella.

Straussin Ruusuritarin tertsetto Hab’ mir’s gelobt sekä Rigoletton kvartetto Bella figlia dell’amor kärsivät jälleen rytmisistä epäselvyyksistä. Tempot eivät olleet kohdallaan eikä kapellimestari Hämäläisellä riittänyt työkaluja musiikillisen yhtenäisyyden lisäämiseen.

JUSSI MATTILA

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.