Uhkaavan sodan sävyt soivat Brittenin konsertossa

Konsertti

Kuopion kaupunginorkesteri, Grant Llewellyn, kapellimestari, Anthony Marwood, viulu

Sinfoniasarja IV

Kuopion Musiikkikeskus 12.2.

Benjamin Brittenin Viulukonsertto d-molli tuo säveltämisajankohdan, sodan aaton tunnelmat, alusta saakka esiin. Teos alkaa ristiriitaisin sävyin: uhkaavat sotarummut kumisevat ja viulu aloittaa lyyrisen, epätoivoisen laulunsa tätä aihetta vasten.

Pasifistina tunnettu Britten kirjoitti teoksen valmiiksi ollessaan sotaa paossa Yhdysvalloissa. Teoksen sointimaailmassa on taustasävynä jatkuva jännite, uhka ja epätoivo. Solistin taituruutta vaativa osuus voi jäädä herkästi jopa varjoon säveltäjän harkittuja, huolella valittuja ja loppuun asti mietittyjä orkesterivärejä kuunnellessa.

Kuopion kaupunginorkesteri oli saanut konserton hallintaan hyvin, vaikka tämä jos jokin teos vaatisi useita esityskertoja ja aikaa kypsyäkseen täysin siihen sointimaailmaan, jonka Britten on sisälle rakentanut – kukaan ei soita mitään turhaan.

Illan viulusolisti Anthony Marwood oli hienosti sisällä Brittenin ristiriitaisen ja oikukkaan konserton tunnemaailmassa. Mainio tulkinta, jossa teoksessa vuorottelevat kaipauksen sävyt ja jännitteisyys pääsivät esiin. Intensiivistä soittoa.

Konsertin avauksena kuultu Mozartin alkusoitto oopperasta Idomeneo on näppärästi rakennettu teos, joka esittelee hyvin itse oopperan keskeisen traagisen tematiikan myyttisessä antiikin Kreikassa. Alkusoiton nokkelasti sävelletyt puupuhallinosuudet soivat hyvin, mutta jousisoittoon jäi kaipaamaan hivenen terävää sähäkkyyttä.

Kuopion kaupunginorkesterin Mozart-soitto on vuosien varrella kehittynyt huikeasti, joskin illan alkusoitto ei päästänyt esiin sitä läpikuultavinta ja ilmavinta kaupunginorkesteria.

Johannes Brahmsin Sinfonia nro 2 D-duuri soi sinänsä hyvin tasaisen komeana, mutta pieniin yksityiskohtiin menevää tulkintaa ei tällä kertaa kuultu. Valitettavasti Brahmsin sinfoniat vain jättävät herkästi vähän tasapaksun kuvan ilman tuota yksityiskohdilla värittämistä.

Illan kapellimestari Grant Llewellyn oli kuitenkin panostanut sinfonian finaaliin, joka nousi hienosti asteittain kohti loistokasta lopetusta. Loppuhuipennus oli todella uljas ja jäntevä. Samaa intoa ja ilmeikästä luonteikkuutta kaipasi sinne tänne pitkin matkaa.